Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Melody

22-vuotias avovaimo ja kahden kissan omistaja lisäilee blogiinsa herkullisia ja helpohkoja leipomuksiaan ja joskus maukkaita ruokiakin. Ruoka ja leivonta ovat olleet rakas harrastus jo pienestä pitäen. Leivon ja kokkaan läheisilleni ja ystäville, joko oman kaksiomme pikku keittiössä tai viikonloppuisin vanhempien avarassa keittiössä. Koulutukseltani olen ravintolakokki. Leipojana olen täysi harrastelija ja pyrin tekemään mutkattomia, mutta sitäkin herkullisempia tuotoksia! Kuvat ovat minun tai mieheni ottamia.

Jätä tassun jälki ja kirjoita tervehdys, jos piipahdat pitempäänkin :-)


 

Tropiikin ananaspannari

Tein tänään hernekeittoa, jonka sekaan laitoin loput joulukinkustamme kuutioina. Oikein tavallista ja ihanaa pakkasruokaa tuli. Jälkiruoaksi piti tietenkin tehdä pannaria, tällä kertaa vähän erilaisella ohjeella :]

uunipellillinen

3 kananmunaa

6 dl maitoa

½ dl sokeria

2 tlk ananasmurskaa

2 rkl rypsiöljyä

1 dl kookoshiutaleita

3 dl vehnäjauhoja

Vatkaa munien rakenne rikki. Vatkaa joukkoon maito ja sokeri. Lisää ananasmurska liemineen. Sekoita joukkoon öljy, hiutaleet ja jauhot. Anna taikinan turvota 30 min. Kaada pellille voidellun leivinpaperin päälle. Paista 225 asteessa 20-30 min.

Tämän voi tarjota esim. hillon kera. Meiltä ei kuitenkaan kaapista tällä hetkellä löytynyt hilloa, joten laitoin hedelmäcoctailia ja vaahdotettua kermaa.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code