Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Melody

22-vuotias avovaimo ja kahden kissan omistaja lisäilee blogiinsa herkullisia ja helpohkoja leipomuksiaan ja joskus maukkaita ruokiakin. Ruoka ja leivonta ovat olleet rakas harrastus jo pienestä pitäen. Leivon ja kokkaan läheisilleni ja ystäville, joko oman kaksiomme pikku keittiössä tai viikonloppuisin vanhempien avarassa keittiössä. Koulutukseltani olen ravintolakokki. Leipojana olen täysi harrastelija ja pyrin tekemään mutkattomia, mutta sitäkin herkullisempia tuotoksia! Kuvat ovat minun tai mieheni ottamia.

Jätä tassun jälki ja kirjoita tervehdys, jos piipahdat pitempäänkin :-)


 

Oi, suklaa!

Suklaaunelmat

Nautinnollisia suklaareseptejä kaikille suklaanystäville.

"Suklaanystävät tietävät ilman tieteellisten tutkimusten tuloksiakin, että suklaa saa aikaan hyvän olon, sillä kaikki nautinnot suussa sulavan suklaatortun ensimmäisestä makupalasta suklaajäätelön viimeiseen lusikalliseen ovat aina saaneet heidät hyvälle mielelle.

Suklaanystävät voivat tämän kirjan helppojen ja hurmaavien reseptien avulla hemmotella itseään lempiherkuillaan ja löytää lisäksi uusia ja aivan yhtä vastustamattomia nautintoja.

Tämä mainio suklaareseptien kokoelma on varmasti mieleen kaikille, jotka ovat persoja makealle.

Mukana on kaikenlaisia suklaanautintoja helpoista koko perheen jälkiruoista upeisiin juhlakakkuihin, maittavista kahvihetken pikkupurtavista suussa sulaviin jäätelöherkkuihin, eleganteista tryffeleistä ja petits fourseista hekumallisiin suklaajuomiin.

Ota suklaa ykkösvaihtoehdoksi, kun kestitset vieraita, ilahdutat lapsia, etsit jotain erilaista tai kun muuten vaan haluta hemmotella itseäsi."

Joululahjaksi sain tällaisen ihanan suklaan pikku jättiläisen äidiltäni. Nyt innoissani yritän aloittaa kokeilemaan uusia reseptejä kirjan avulla... Kirja kätkee sivuilleen ihastuttavia kuvia ja ohjeita, suosittelen, jos satut kuulumaan meihin suklaanystäviin Silmänisku!

* * *

Tässä vielä kuvaa tämän lauantain kanelikierteistä. Halusin pienillä tavallisilla lämpimäisillä ilahduttaa kotiväkeä. Nyt tuoksuu tupa taasen ihanaiselta... Kieli ulkona


Noora kirjoitti 16.01.2010 - 15:38
Ihania nuo pullat, nappaan yhden mukaani... ;)
Tarjuska S kirjoitti 16.01.2010 - 16:17
Tuota kirjaa miekin hypistelin Cittarissa, siinä on kivat pehmoiset kannetkin ... ei tuonut pukki mulle vaikka toivoin :( ... no, sain kylläkin toisen ihanan leipomuskirjan. Mie leivoin eilen kans pitkästä aikaa perus hiivapullaa ja se on NIIN hyvää.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code