Vaahtokaramellimuffinit

Ensimmäinen kokeilu "Suklaaunelmia" -kirjasta. Odotin kyllä näiltä paljon enemmän, kun eivät vaahtokarkit sillä tavalla maistuneet minusta yhtään tarpeeksi, vaikka pudottelin paloja vielä muffinien päällekin ennen uuniin menoa... Muffinit olivat oikein kaakaoisia. Ensi kerralla taidan kokeilla niin, että laitan vain puolet tuosta kaakaoannoksesta. Laitoin myös muffineihin taloussuklaata, kun sitä kotona oli ja olin jotenkin muistanut, että tummaa se varmaan oli tähänkin, niinkuin yleensä melkein kaikkeen... Ensi kerralla siis vaaleaa tilalle. Sokeria koko annokseen tulee hirveän vähän, eli muffinit maistuivat erittäin aikuiseen makuun sopivilta, jos näin kauniisti muotoillaan asia :D!
12 muffinia
5 rkl suolatonta voita
5 dl jauhoja
6 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
6 rkl hienoa sokeria
1 dl maitosuklaarakeita
0,5 dl erivärisiä pieniä vaahtokaramellejä
1 iso muna vatkattuna
3 dl maitoa
Kuumenna uuni 190 asteeseen. Aseta 12 paperivuokaa muffinipellin syvennyksiin.
Sulata voi kattilassa. Siivilöi jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe yhteen isossa kulhossa. Sekoita joukkoon sokeri, suklaarakeet ja vaahtokaramellit.
Vatkaa muna, maito ja voisula yhteen eri astiassa ja hämmennä vähitellen jauhot joukkoon kiinteäksi taikinaksi.
Jaa taikina paperivuokiin. Paista uunissa 20-25 minuuttia, kunnes muffinit kohoavat kunnolla. Ota uunista ja anna jäähtyä muffinipellissä 5 minuuttia. Siirrä sitten ritilälle jäähtymään täysin.




lisään sinun blogisi listalleni,ok?