Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Melody

22-vuotias avovaimo ja kahden kissan omistaja lisäilee blogiinsa herkullisia ja helpohkoja leipomuksiaan ja joskus maukkaita ruokiakin. Ruoka ja leivonta ovat olleet rakas harrastus jo pienestä pitäen. Leivon ja kokkaan läheisilleni ja ystäville, joko oman kaksiomme pikku keittiössä tai viikonloppuisin vanhempien avarassa keittiössä. Koulutukseltani olen ravintolakokki. Leipojana olen täysi harrastelija ja pyrin tekemään mutkattomia, mutta sitäkin herkullisempia tuotoksia! Kuvat ovat minun tai mieheni ottamia.

Jätä tassun jälki ja kirjoita tervehdys, jos piipahdat pitempäänkin :-)


 

Raparperiaika

Puuhaa on riittänyt vanhempien kotona, istutuksia, tomaattien hoitoa, aidan maalausta jne. Täytyypä upeista kirsikkatomaateistamme laittaa kuvia tännekin lähi päivinä! Ovat yli metrin pituisia ja alkamassa kukkimaan. Lisäksi kaikki illat ollaan maalattu aitaa, siispä päivitykset ovat kaikki jääneet. :)

Pariin kertaan olen tehnyt raparperipiirakkaa. Ensimmäinen versio oli ihan peruspiirakka ja tähän toiseen tuli mansikkaa ja raparperia, pohjassa oli runsaasti kanelia. Ohjeen löysin äidin Kotiruoka-kirjan välistä, näytti olevan jokin Hesarista leikattu vanha ja kulunut raparperi-liite. Ohje oli muffineja varten, mutta minä tein tällä kertaa ihan piirakkaa. Kovin mehevää ja kosteaa piirakasta tuli. Pohjan olisi voinut piirakkaan kyllä tehdä vaikka kaksinkertaisena. Ja piirakkaan kannattaa toki laittaa raparperia enemmän kuin 3 desiä, minä laitoin myös mansikkaa. Ohjeen tuosta vanhasta hesarista laitan tänne nyt ihan aitona, jos joku on kiinnostunut!

RAPARPERIMUFFINIT (tai piirakka)

3 munaa

2 dl sokeria

3 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl vanilliinisokeria

2 tl kanelia

1 prk kermaviiliä

100 g voita

3 dl raparperipaloja

Pinnalle tomusokeria

Leikkaa raparperi ohuiksi viipaleiksi. Kiehauta paloja muutama minuutti vesimäärässä. Valuta ja jäähdytä. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata voi. Yhdistä voi-kermaviiliseos munavaahtoon. Lisää kuivat aineet ja raparperipalat. Annostele taikina paperivuokiin. Paista 225 asteessa n. 10 minuuttia. Ripottele pinnalle jäähtyneenä tomusokeria.

Istutuksista vielä sen verran, että iskän kanssa laitettiin huhtikuussa Samettiruusun siemeniä kasvamaan, ne sitten koulittiin jogurttipurkkeihin, niin että purkkiin tuli 2-3 tainta. Purkkeja tuli 135. Samettikukat on istutettu maahan ja aikamoinen määrä niitä on! Kuvaa tulossa lähiaikoina, kunnes sateet menevät ohi.

Tässä vielä kuvassa tomaatti-fetamuffineja, joita tein jo aikaa sitten:

[Ohje on muuten suunnilleen sama kuin Pullahiirellä]

 

Viikonlopun tienoilla tulossa kuvaa mm. Kinkku-katkarapupizzasta ja Caipirinha-kakusta!!!:---)

Tupu kirjoitti 10.06.2010 - 12:35
Upeita herkkuja olet väsännyt.
Katiskatar kirjoitti 10.06.2010 - 14:14
Kuulostaa ihanilta nuo kaikki. Raparperipiirakka on niin namia vanilijakastikkeen kanssa ja nuo muffarit :) tykkään hirveesti suolasista muffinseista, mutta mulla on se hyvä ohje hukassa :/ joten en osaa nyt tehdä kuin omituisen makuisia ;)

Korvasienistä: paljon menetät kun et uskalla maistaa, ne ovat nimittäin upeimman makuisia sieniä mitä tiedän. Mitenkäs, syötkö papuja missään muodossa? Nekinhän ovat myrkyllisiä ryöppäämättöminä :)
Sanna kirjoitti 10.06.2010 - 15:02
Näyttääpäs hyviltä nuo raparperipiirakat, ja toki muffinsitkin! :-)
Ent-tu kirjoitti 11.06.2010 - 17:14
Herkullisen näköisiä molemmat, tällä hetkellä maistuis muffini ^^
Tuula kirjoitti 12.06.2010 - 11:06
Oi miten herkun näköistä!!! - eikä varmaan vaan näköistä, vaan myös makuista! :)
air jordan 8 kirjoitti 22.12.2010 - 10:41
Nice post. My friend John told me about this blog some weeks ago but this is the first time I’m visting. I’ll undoubtedly be back.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code