Raparperiaika
Puuhaa on riittänyt vanhempien kotona, istutuksia, tomaattien hoitoa, aidan maalausta jne. Täytyypä upeista kirsikkatomaateistamme laittaa kuvia tännekin lähi päivinä! Ovat yli metrin pituisia ja alkamassa kukkimaan. Lisäksi kaikki illat ollaan maalattu aitaa, siispä päivitykset ovat kaikki jääneet. :)
Pariin kertaan olen tehnyt raparperipiirakkaa. Ensimmäinen versio oli ihan peruspiirakka ja tähän toiseen tuli mansikkaa ja raparperia, pohjassa oli runsaasti kanelia. Ohjeen löysin äidin Kotiruoka-kirjan välistä, näytti olevan jokin Hesarista leikattu vanha ja kulunut raparperi-liite. Ohje oli muffineja varten, mutta minä tein tällä kertaa ihan piirakkaa. Kovin mehevää ja kosteaa piirakasta tuli. Pohjan olisi voinut piirakkaan kyllä tehdä vaikka kaksinkertaisena. Ja piirakkaan kannattaa toki laittaa raparperia enemmän kuin 3 desiä, minä laitoin myös mansikkaa. Ohjeen tuosta vanhasta hesarista laitan tänne nyt ihan aitona, jos joku on kiinnostunut!

RAPARPERIMUFFINIT (tai piirakka)
3 munaa
2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
2 tl kanelia
1 prk kermaviiliä
100 g voita
3 dl raparperipaloja
Pinnalle tomusokeria
Leikkaa raparperi ohuiksi viipaleiksi. Kiehauta paloja muutama minuutti vesimäärässä. Valuta ja jäähdytä. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata voi. Yhdistä voi-kermaviiliseos munavaahtoon. Lisää kuivat aineet ja raparperipalat. Annostele taikina paperivuokiin. Paista 225 asteessa n. 10 minuuttia. Ripottele pinnalle jäähtyneenä tomusokeria.
Istutuksista vielä sen verran, että iskän kanssa laitettiin huhtikuussa Samettiruusun siemeniä kasvamaan, ne sitten koulittiin jogurttipurkkeihin, niin että purkkiin tuli 2-3 tainta. Purkkeja tuli 135. Samettikukat on istutettu maahan ja aikamoinen määrä niitä on! Kuvaa tulossa lähiaikoina, kunnes sateet menevät ohi.
Tässä vielä kuvassa tomaatti-fetamuffineja, joita tein jo aikaa sitten:
[Ohje on muuten suunnilleen sama kuin Pullahiirellä]

Viikonlopun tienoilla tulossa kuvaa mm. Kinkku-katkarapupizzasta ja Caipirinha-kakusta!!!:---)



Korvasienistä: paljon menetät kun et uskalla maistaa, ne ovat nimittäin upeimman makuisia sieniä mitä tiedän. Mitenkäs, syötkö papuja missään muodossa? Nekinhän ovat myrkyllisiä ryöppäämättöminä :)