Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Melody

22-vuotias avovaimo ja kahden kissan omistaja lisäilee blogiinsa herkullisia ja helpohkoja leipomuksiaan ja joskus maukkaita ruokiakin. Ruoka ja leivonta ovat olleet rakas harrastus jo pienestä pitäen. Leivon ja kokkaan läheisilleni ja ystäville, joko oman kaksiomme pikku keittiössä tai viikonloppuisin vanhempien avarassa keittiössä. Koulutukseltani olen ravintolakokki. Leipojana olen täysi harrastelija ja pyrin tekemään mutkattomia, mutta sitäkin herkullisempia tuotoksia! Kuvat ovat minun tai mieheni ottamia.

Jätä tassun jälki ja kirjoita tervehdys, jos piipahdat pitempäänkin :-)


 

Raparperikeikaus

Minusta tämä on Ainut ja Oikea ohje raparperikeikaukseen! Johtunee siitä, että äitini on tehnyt aina tällä ohjeella kyseisen herkun. Minä jatkan samalla perinteellä. Ohje on julkaistu Kodin Kuvalehden keittokirjassa nrossa 12, vuonna 1980. Ohjeessa myös lukee, että "Koko kakku maksaa 11-12 markkaa, kun käytetään ananasta. Raparperista tulee halvempi." Saattaa olla hinnat hieman korkeammalla nykyään, mutta kyllähän tämä aika edullista herkkua silti on, raparperitkin kun tulevat omasta puutarhasta jne. Myös ananasversio on kokeilun arvoinen.

Raparperi on muutenkin niin makoisa herkku, että siitä kannattaa nyt ottaa ihan kaikki irti. Meillä on tehty piirakkaa, jos jonkinmoista nyt varmasti kymmenen kertaa, on tehty kiisseleitä, hilloketta ja tätä ihastuttavaa Kookos-raparperi-marenkipiirasta Juhannukseksi.


Minusta se on kaunis.

 

Vuoan kuorrutus:

50 g pehmeää voita

1 dl fariinisokeria

6 dl tuoreita raparperipaloja

(tai 6 rengasta ananasta ja cocktailkirsikoita)

Taikina:

125 g voita (tai margariinia)

1 dl sokeria

2 munaa

3 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 dl maitoa

(tai 1 dl maitoa, 1 dl ananaksen lientä)

 

Pyöreän tasapohjaisen vuoan pohjalle leikataan pohjan kokoinen leivinpaperi. Vuoan reunat voidellaan ja loppu voi levitetään paperin päälle. (Käytin voita mikrossa n. 20 s, jotta se olisi helppo levittää, se saa kuitenkin jäädä kokkareiseksi!) Sitten ripotellaan päälle fariinisokeria ja levitetään raparperipalat tai ananakset ja kirsikat päälle.

Voi ja sokeri vaahdotetaan ja munat lisätään yksitellen hyvin sekoittaen. Lisätään jauho-leivinjauheseosta vuorotellen nesteen kanssa ja sekoitetaan tasaiseksi taikinaksi. Taikina kaadetaan vuokaan raparperipalojen päälle. Paistetaan 175 asteessa n. 45 – 50 min. Kumotaan hieman jäähtyneenä. Paperi irrotetaan. Kakku tarjotaan teen tai kahvin kanssa. Sopii jälkiruoaksi jäätelön kanssa.


Kati kirjoitti 26.06.2010 - 19:56
Maistuis vaikka heti kylmän maidon kera!:P
Marilele kirjoitti 27.06.2010 - 08:42
Oi mitä ihania raparperiherkkuja täällä. Tätä täytyy kokeilla!
Ent-tu kirjoitti 27.06.2010 - 10:59
Hitsi se näyttää täydelliseltä, tahmea raparperitaivas! ^^
Tuula kirjoitti 27.06.2010 - 13:19
UMH! Taas yksi liian herkulliselta vaikuttava resepti.

Kiitos osanotosta. Mamma taisteli sinnikkäästi ärhäkkää leukemiaa vastaan, oli jo "yliajalla", eli kauemmin, mitä lääkärit veikkasivat.
Mustikkasuu kirjoitti 27.06.2010 - 22:46
Kiitos kommenteistanne! :-) Tämä on kyllä todella herkullista:P
Noora kirjoitti 28.06.2010 - 17:36
Oooh, tuota pitää kokeilla, kun raparperejä on takapiha pullollaan!
cebic kirjoitti 13.07.2010 - 21:50
Tein viime viikolla tällä siun ohjeella keikauksen ja kylläpä oli nannaa! kiitos! Kokeilin sitten viikonloppuna mummon tarte tatin -ohjetta raparperilla, joka muistutti tätä hyvin paljon ja se ei ollut sitten niin hyvää. Tää siun ohje on ykkönen!
Melody kirjoitti 14.07.2010 - 11:58
Onpa mukavaa kuulla, että ohje oli hyvä! Itsekin olen kokeillut muutamia ohjeita, joita olen netistä bongannut, mutta silti aina tämä äidiltä löytynyt ohje on ollut ykkönen :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code