Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Melody

22-vuotias avovaimo ja kahden kissan omistaja lisäilee blogiinsa herkullisia ja helpohkoja leipomuksiaan ja joskus maukkaita ruokiakin. Ruoka ja leivonta ovat olleet rakas harrastus jo pienestä pitäen. Leivon ja kokkaan läheisilleni ja ystäville, joko oman kaksiomme pikku keittiössä tai viikonloppuisin vanhempien avarassa keittiössä. Koulutukseltani olen ravintolakokki. Leipojana olen täysi harrastelija ja pyrin tekemään mutkattomia, mutta sitäkin herkullisempia tuotoksia! Kuvat ovat minun tai mieheni ottamia.

Jätä tassun jälki ja kirjoita tervehdys, jos piipahdat pitempäänkin :-)


 

Kuhaa ja pinaattikastiketta

Tehtiin joku aika sitten ruokaa kuhasta, kun ollaan niitä kalastettu koko kesä mökillä. Siinä on sitten ihan mahtava kala. Kaupassa aivan kauhean kallista vaan :(

Perunat saivat seurakseen pinaattikastikkeen. Ohjeen otin suoraan Tupun tupa blogista. Samassa ohjeessa ovat myös haukipihvit, ohje pääsi keittokirjaan, koska meillä on pakkasessa vartoamassa iskän ja minun kalastama jättihauki ja sille pitää lähiaikoina tehdä jotain :D Kalastuksesta täytyisi laittaa  postaus tänne blogiin, koska tällä hetkellä "puheeni" kuulostaa melkoiselta kalajutulta :D

Kuha maustettiin seuraavalla tavalla. Vuoka voideltiin lakt. floralla. Kuhafileet maustettiin suolalla, sitruunapippurilla ja tuoreella tillillä. Kyytipojaksi pääsi sipulia, tomaattia ja ruokakermaa. Sitten koko komeus uuniin!

Tupu kirjoitti 12.09.2010 - 16:07
Herkullinen annos.Tuo kuha on kyllä nannaa. Minä pidän myös pinaatista änkeen sitä vähän joka paikkaan :)
Satu kirjoitti 12.09.2010 - 21:44
Kuha on mahtava kala. Itse pidän siitä hyvin niukasti maustettuna; pelkällä suolalla pääsee jo pitkälle. Täytyy laittaa ohjeesi muistiin ja kokeilla seuraavaksi jotain uutta :)
Emäntä kirjoitti 13.09.2010 - 11:05
Onpa herkullisen näköinen annos :P Pitänee tätä koittaa joku päivä!!!
Meri kirjoitti 14.09.2010 - 13:32
varmasti hyvää
Ent-tu kirjoitti 26.09.2010 - 20:08
Herrrrrkkuateria, rrrakastan kuhaa - ja pinaattikastiketta. Eli siten myös tätä ateriakokonaisuutta! ^^
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code