Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Melody

22-vuotias avovaimo ja kahden kissan omistaja lisäilee blogiinsa herkullisia ja helpohkoja leipomuksiaan ja joskus maukkaita ruokiakin. Ruoka ja leivonta ovat olleet rakas harrastus jo pienestä pitäen. Leivon ja kokkaan läheisilleni ja ystäville, joko oman kaksiomme pikku keittiössä tai viikonloppuisin vanhempien avarassa keittiössä. Koulutukseltani olen ravintolakokki. Leipojana olen täysi harrastelija ja pyrin tekemään mutkattomia, mutta sitäkin herkullisempia tuotoksia! Kuvat ovat minun tai mieheni ottamia.

Jätä tassun jälki ja kirjoita tervehdys, jos piipahdat pitempäänkin :-)


 

Kakkuja kotiin ja tuttaville...

Jouluisen piimäkakun ohje löytyi Maku-lehdestä. Tämä oli meillä tämän vuoden joulukakku. Jouluna olin sairaana (ja olen edelleen, poskiontelotulehduksessa) joten täytekakkua ei tänä vuonna tehty ja piparitkin tehtiin valmiista taikinasta.. Kakkuja tein hyvissä ajoin joulukuun alussa pakkaseen ja onneksi, sillä muuten olisi koko homma jäänyt puolitiehen. Aattona tein tähän kakkuun vain kuorrutteen ja laitoin koristeet. Ehkä sitten Uudeksi Vuodeksi se täytekakku..?

JOULUINEN PIIMÄKAKKU

 

(15 viipaletta)

4 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

1 1/2 tl ruokasoodaa

1 1/2 tl kanelia

1 tl neilikkaa

1 tl kardemummaa

1 tl inkivääriä

1 tl pomeranssinkuorta

2 1/2 dl piimää

2 kpl omenaa (raastettuna)

100 g voita (sulatettuna)

 

Kuorrutus:

1 dl kinuskikastiketta

1/2 dl tuorejuustoa

2 rkl koristerakeita

 

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.

Lisää joukkoon piimä, omenaraaste ja vähän jäähtynyt voisula. Sekoita nopeasti tasaiseksi.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (1,5 l).

Paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Tarkista kypsyys cocktailtikulla. Kumoa kakku vähän jäähtyneenä.

Mittaa kinuskikastike kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella huoneenlämpöinen tuorejuusto joukkoon. Levitä kuorrute täysin jäähtyneen kakun päälle ja koristele.

* * *

Tein myös tavallista piimäkakkua tällä jo tutulla ohjeella. Se matkasi äidin työpaikalle.

(Takana tuo korppujauhoinen on siis piimäkakku)

 Aikaisemmin kokeilin pappilan piparkakkua, ja niitä tein vielä kaksi.

* * *

Tämä kakku on yksi parhaista joulukakuista! Tätäkin tein jo viime jouluna meille, täällä.

SUKLAA-TAATELIKAKKU

1 pkt kuivattuja pehmeitä taateleita
3 dl vettä
2 dl sokeria
200 g voita
2 kananmunaa
3 dl erikoisvehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhoja
2rkl vaniljasokeria
1 tl kanelia
100 g rouhittua tummaa suklaata

Mittaa vesi ja sokeri kattilaan, lisää karkeasti paloitellut taatelit ja keitä tasaiseksi massaksi. Lisää seokseen voi kuutioituna ja anna rasvan sulaa seoksen joukkoon. Jäähdytä.

Sekoita kaikki kuivat ainekset keskenään, myös suklaarouheseos. Sekoita ensin kananmunat taateli-rasvaseokseen ja lopuksi kuivat ainekset. Kaada hyvin voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan ja kypsennä 175-asteisessa uunissa n. 1 tunti. Tarkista kypsyys tikulla. Kumoa kakku ja anna sen jäähtyä kakkuvuoan alla.

* * *

!!! Huom !!!

Jouduin ottamaan kirjainvahvistuksen käyttöön ainakin joksikin aikaa, kun "joululahjaksi" blogiin tulvahti hirveä määrä roskapostiviestejä :/ Toivottavasti se ei karsi teitä kaikkia ihania blogin seuraajia ja niitä, jotka ovat yleensä minua kommenteilla ilahduttaneet...? :/

Luumurahka

Viikko on mennyt sairastaessa. Joulusiivousta, leivontaa ja ruokia on tehty voinnin mukaan vaihtelevasti. Avomieheni kanssa olemme olleet vanhemmillani. Pikkukissatkin pääsivät mukaan ihmettelemään kuusta ja lahjapaketteja.

Tänään söimme luumurahkaa jälkiruoaksi jouluaterialla.


Tässä tämän kertainen hieman tuunattu ohje;

2 dl kuohukermaa

100 g tuorejuustoa

2 dl maitorahkaa

1 prk luumumarmeladia

sokeria, vaniljasokeria

piparimurua

suklaata rouhittuna

~

Laatikoita emme itse tehneet, vaan Saarioisten joululaatikoita söimme, niinkuin aina. Lisäksi on ollut kinkkua, karjalanpaistia, graavialohta, lasimestarinsilliä, itse tehtyä rosollia, sienisalaattia, hölskytyskurkkuja, joululimppuja, riisipuuroa, sekahedelmäsoppaa, jouluista piimäkakkua, pipareita, suklaita, rahkaa jne... :)

Jouluntoivotus

Rauhallista Joulua!

Merry Christmas!


God Jul!

Paraisten piparkakut, kanelimuroleivät ja joulutortut

PARAISTEN PIPARKAKUT

Ohje kirjasta Kansainvälinen keittokirja, Otava, 1980


NOIN 100 KPL

250 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
1 kananmuna
3/4 dl siirappia
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
2 tl pomeranssinkuorta
1 tl ruokasoodaa
n. 6 dl vehnäjauhoja

Kiehauta siirappi, sokeri, kaneli, inkivääri, pomeranssinkuori ja neilikka, siirrä levyltä ja anna jäähtyä. Sekoita rasva ja sokeri notkeaksi vaahdoksi ja lisää siihen kananmuna voimakkaasti vatkaten. Lisää vielä siirappiseos voimakkaasti vatkaten. Sekoita sooda jauhoihin. Lisää jauhoja taikinaan vähitellen ja sekoita hyvin, kunnes taikina on kiinteää. Peitä kulho ja nosta se jääkaappiin seuraavaan päivään. Ota taikinaa sopiva pala kerrallaan ja pehmitä sitä painellen jauhotetulla pöydällä (silikonialustalla). Kauli taikinasta n. 3 - 5 millimetrin paksuinen levy. Lisää tarvittaessa jauhoja. Paina taikinasta kuvioita piparkakkumuoteilla. Laita samankokoisia kuvioita samalle pellille, näin ne kypsyvät yhtä aikaa. Paista pipareita 200-asteisen uunin keskitasolla 6 - 10 min.
 

KANELIMUROLEIVÄT

Kotivinkin Jouluherkut

NOIN 50 KPL

250 g voita

2 1/4 dl sokeria

1 kananmuna

6 1/4 dl vehnäjauhoja

1 1/2 tl soodaa

1 1/2 tl kanelia

PÄÄLLE

sokeria

kanelia

Vaahdota voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmuna seokseen.
Sekoita vehnäjauhoihin sooda ja kaneli. Lisää jauhoseos sokerivaahtoon.
Laita taikina jääkaappiin kovettumaan.
Kauli taikinasta jauhotetulla alustalla levy ja ota siitä kuvioita haluamallasi muotilla.
Ripottele kuvioiden päälle sokeria ja kanelia.
Paista pikkuleipiä 180-asteisen uunin keskitasolla noin 10 min, kunnes ne ovat saaneet kauniin värin.

Joulutortuissa täytteenä omena-kanelimarmeladia ja mantelirouhetta, toisissa tortuissa luumumarmeladia :) Hyviä molemmat!!

Pappilan piparkakku


Äidillä on aarteina paljon vanhoja ruoka- ja leivontakirjoja. Tämä ohje on kirjasta "Kodin herkkuleivonnaiset". Kirja on vuodelta -85. :)


100 g voita tai margariinia

2 munaa

2 1/4 dl sokeria

1 ½ dl kermaviiliä

1 ½ tl inkivääriä

1 ½ tl neilikkaa

2 tl kanelia

2 3/4 dl jauhoja

1 tl soodaa tai 2 tl leivinjauhetta


Voitele ja jauhota kakkuvuoka, n. 1 ½ l. Sulata rasva ja anna jäähtyä. Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää kermaviili, rasva, mausteet ja jauhot, joihin on sekoitettu sooda tai leivinjauhe. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin alaosassa n. 45 min.

Sitrusmuffinssit

Näitä ihanan sitruunaisia muffinsseja nautimme myös viikonloppuna ja itsenäisyyspäivänä! Todellisia sitruunanystävän herkkuja nämä :) Ohje täältä Toscapulla-blogista.


Sitrusmuffinssit

150 g margariinia
1,5 dl sokeria
2 munaa
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1 sitruunan kuori raastettuna
1 rkl sitruunmehua (Jätin kuoriraasteen pois ja laitoin 2,5 rkl Sicilia-mehua.)
1 dl kermaa

Kuorrutus
sitruunanmehua ja tomusokeria

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa munat yksitellen rasva-sokerivaahtoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan sitruunan raastetun kuoren, mehun sekä kerman kanssa. Jaa taikina muffinssivuokiin. Paista 200 asteessa n. 12-15 minuuttia. Levitä jäähtyneiden leivonnaisten pinnalle tomusokerikuorrutus.