Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Melody

22-vuotias avovaimo ja kahden kissan omistaja lisäilee blogiinsa herkullisia ja helpohkoja leipomuksiaan ja joskus maukkaita ruokiakin. Ruoka ja leivonta ovat olleet rakas harrastus jo pienestä pitäen. Leivon ja kokkaan läheisilleni ja ystäville, joko oman kaksiomme pikku keittiössä tai viikonloppuisin vanhempien avarassa keittiössä. Koulutukseltani olen ravintolakokki. Leipojana olen täysi harrastelija ja pyrin tekemään mutkattomia, mutta sitäkin herkullisempia tuotoksia! Kuvat ovat minun tai mieheni ottamia.

Jätä tassun jälki ja kirjoita tervehdys, jos piipahdat pitempäänkin :-)


 

Syystalkoiden omenapiirakka

Googletin omenapiirakan ohjetta, halusin piimäpohjaisen taikinan tehdä, koska niistä pidän huimasti :) Löysin sitten Soppakellariin. Sieltä löytyi ihana ja melkoisen terveellinen ohje, johon oli omenoiden lisäksi käytetty piimää! Tästä tuli uusi lemppari omenapiirakoiden saralla! Kiitos tädille kriikunoista ja omenoista... :)

Ohje tässä alkuperäisenä;

Syystalkoiden omenapiirakka
pellillinen

Pohja:
5 dl piimää
5 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl kaurahiutaleita
1 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
2 1/2 dl sokeria (kannattaa laittaa puolet tummaa sokeria, esim. inkkaria antaa ihanaa makua!)
1 1/2 dl öljyä tai sulatettua voita

Päälle:
noin 600 g omenoita
2 tl kanelia
2 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
(1 dl rouhittuja pähkinöitä tai manteleita) >> laitoin rouhittuja cashewpähkinöitä ja mantelilastuja.

Sekoita kuivat aineet ja sokeri keskenään. Lisää piimä ja öljy tai voisula ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipannuun ja tasoita.
Viipaloi pestyt omenat kuorineen ja levitä viipaleet taikinan päälle. Sekoita kaneli, sokeri, vaniljasokeri (ja pähkinärouhe) keskenään ja ripottele omenoiden pinnalle. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Tarjoa lämpimänä vaniljakastikkeen, vaniljajäätelön tai vaniljaisen kermavaahdon kanssa.

Key Lime Pie

Nolottaa ihan laittaa tämä minun versioni limepiirakasta tänne. Viime aikoina väsymys piinannut ja kiirusta riittänyt ulkohommissa mökillä ja vanhempien luona=) Kesäinen sää kutsuu ulos ja kyökin puolella olen ollut vähemmän.

Äitienpäiväksi tein onnistuneen kinkkuvoileipäkakun kaveriksi äidille limepiirakkaa (Key Lime Pie). Ohje on nähtykin jo monessa blogissa, en enää edes muista mistä minä lopulta ohjeen otin.

En tiedä, miksi en tehnyt piirakkaa piirakkavuokaan, vaikka ohjeessakin niin luki ja sehän oli ihan loogista. Väsyneenä kuitenkin lätkäisin piirakan irtopohjavuokaan, joten hieman murenevainen oli tuo piirakan keksireuna. Suokaa anteeksi rumat reunat : ) Piirakka onneksi oli ihanan raikasta ja hyvää^^



Aprikoosinen piimä-rahkatorttu

 

Tätä piirakkaa tein joskus kauan sitten työharjoittelussa vanhainkodin keittiössä. Hyväähän tämä on, varsinkin seuraavana päivänä. Hymy

pohja:

4 lasia jauhoja

2 lasia sokeria

2 tl soodaa

2 tl leivinjauhetta

2 rkl vanilliinisokeria

250 g sulatettua margariinia

 

Sekoita kaikki ainekset yhteen murumaiseksi seokseksi. Jaa sitten taikina kahtia.

 

Lisää pohjaosaan:

1 lasi piimää

1 muna


Levitä taikina pellille.


Rahkatäyte:

2 prk (sitruuna)rahkaa

2 munaa

1 rkl vanilliinisokeria

1 sitruunan mehu

½ - 1 prk aprikoosimarmeladia

(sokeria) maistele!


Kaada pohjan päälle rahkaseos ja murenna loput taikinasta pinnalle. Paista 200 asteessa 30-40 min.

Pähkinä-viikunatorttu

 

Näin ohjeen Pirkan ruokalehdessä, kun tämä tv-kokki sitten vielä esitteli tämän kyseisen tortun "Mitä tänään syötäisiin"-ohjelmassa, olihan sitä pakko kokeilla. En kyllä tiedä miksi tätä tein, kun pähkinöistä, mantelista ja viikunoista ei mielestäni voi saada mitään hyvää :D! No eipä se torttu tosiaan minun makuuni ollut, mutta onneksi äidille ja iskälle kelpaa kaikki :D.

(Noin 12 palaa)

Ainekset:

1 ps (200 g)Pirkka viikunoita

1 ps (125 g)Pirkka hasselpähkinärouhetta

1 ps (125 g) Pirkka mantelirouhetta

2 rkl hunajaa

1 rkl limenmehua

Pinnalle:

1-2 tlk (à 200 g) Valio maustettua rahkaa, sitruuna tai valkosuklaa-lime

½ lime

100 g vihreitä rypäleitä

100 g tummia rypäleitä

1 persimoni / sharonhedelmä

1-2 kiiviä

 

Poista viikunoista kovat kannat. Pane viikunat pähkinät, mantelit ja hunaja monitoimikoneeseen ja hienonna. Lisää joukkoon limenmehu.

Kiinnitä irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjan ja reunan väliin leivinpaperi. Levitä ja painele taikina kevyesti vuoan pohjalle. Anna taikinan levätä noin 1/2 tuntia jääkaapissa ennen koristelua ja tarjoilua.

Viipaloi lime, puolita pestyt rypäleet. Voit jättää osan rypäleistä kokonaisiksi. Paloittele kuorittu persimoni ja viipaloi kiivi.

Irrota torttupohja vuoasta ja nosta tarjoiluvadille. Levitä rahka pohjalle. Koristele torttu hedelmillä.

Kaunis torttu siitä silti tuli.

Mokkapalat

...Jos et keksi mitä ihanaa, suklaisaa ja pehmeää leipoisit, kun tekee mieli makeaa, tee klassikko; mokkapalat! Näillä meillä siis herkuteltiin lauantaina kahvin kanssa :>.

Tää ohje oli itseasiassa uusi versio mun mokkapalahistoriassani, joka on alkanut yläasteen köksäntunneilla. Kannattaa kokeilla. Taikina oli tosi kuohkeaa ja pehmeää. Kuorrute suussasulavan herkullista!

Ehdoton suosikki ja lempparileivonnainen.

POHJA

2 kananmunaa

3 dl sokeria

1 ½ dl maitoa

n. 4 ½ dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

2 rkl kaakaojauhetta

150 g voita tai margariinia

KUORRUTE

4 rkl voita tai margariinia

n. 250 g kaakaotomusokeria (tai tav. tomusok. & ja 2 rkl kaakaojauhetta)

3 rkl vahvaa kahvia

2 tl vaniljasokeria

KORISTELUUN

ESIM. strösseliä, nonparelleja, kookoshiutaleita, pähkinärouhetta, erilaisia makeisia tai kandeerattuja kukkia.

Säädä uuni 225 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää maito. Sekoita jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakaojauhe keskenään ja siivilöi ne seokseen. Sulata rasva ja anna sen jäähtyä hieman ennen kuin lisäät sen joukkoon. Paista pohjaa uunin keskiosassa n. 10 - 15 min.

Kuorrute: Sulata rasva ja sekoita siihen tomusokeri, kaakaojauhe, kahvi ja vaniljasokeri.

Ripottele kuorrutteen päälle koristeet, ennen kuin kuorrute on jähmettynyt, jotta ne tarttuvat siihen. Paloittele, kun kuorrute on jähmettynyt.

VINKKI! En tykkää että kuorrutteeseen jää kokkareita, joten sekoitan sen tasaiseksi yleiskoneella.

* * *

Koska sima on niin hyvää, niin mun täytyy tietysti testata tätä kaupan simatarjontaa. Tää oli ihan positiivinen yllätys, ja maistui todella aidolta. :) Lempparisima noista kaupan versioista on se Marlin.


Rahkapiirakkaa Heidin tapaan (hyla)

Pääsiäisteemalla jatketaan Mustikkasuussa. Sää ei ole kovin houkutteleva ja aurinkoa ei näy, mutta jotenkin on piristettävä läheisiä!


Eli aluksi tarvitaan ½ annosta pullataikinaa. Minä tein koko määrän ja leivoin lopusta taikinasta ihan korvapuusteja.

HEIDIN TÄYTTEESEEN TARVITSET :

500 G maitorahkaa (hyla)

1 ½ DL sokeria

2 DL kuohukermaa (hyla)

3 kananmunaa

3 TL vanilliinisokeria

yhden sitruunan raastettu kuori ja mehua oman maun mukaan

lisäksi : 1 dl rusinoita tai esim. persikkaa ja mandariinia, tai vaikka molempia, kuten minä laitoin Cool

Puolukka-piimäpiirakka

Kettuterroristit -blogissa oli ihastuttava ja helpon tuntuinen Puolukka-piimäpiirakka, ohje oli otettu Hesarin ruokasivuilta. Tein kotiväelle maistiaiseksi piirakkaa ja kyllähän se kaikille maistui!

Tässä vielä se ohje, jos joku innostuu kokeilemaan!


Pohja:

6 dl piimää

3/4 dl öljyä

3 1/2 dl sokeria

9 dl vehnäjauhoja

2 tl soodaa

2 tl kanelia

2 tl vaniljasokeria

Päälle:

6 dl puolukoita

1/2 dl fariinisokeria

Sekoita vehnäjauhoihin sooda, kaneli ja vaniljasokeri. Lisää piimään öljy, sokeri ja jauhoseos. Kaada taikina reunalliselle isolle uunipellille ja levitä päälle puolukat ja fariinisokeri. Kypsennä 200 asteessa 25-30 minuuttia.

Sitruunatorttu

 

Suussa sulava sitruunatorttu

Makea marenkihuntu kätkee alleen kirpakan sitruunatäytteen. Klassinen sitruunatorttu kruunaa kahvihetken.   

Pohja

100 g margariinia tai voita

1/2 dl sokeria

1 kananmuna

1 dl vehnäjauhoja

1 dl perunajauhoja

1/2 tl leivinjauhetta

Täyte

2 dl vettä

1 1/4 dl sokeria

2 keltuaista

2 rkl maissitärkkelystä

4 rkl sitruunamehua (noin 1 sitruuna)

1 tl raastettua sitruunan kuorta

25 g voita

Päällys

2 valkuaista

ripaus suolaa

1 dl tomusokeria

 

 

  

Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää muna ja vatkaa kuohkeaksi. 

Siivilöi jauhot vaahtoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Voitele piirakka- tai irtoreunavuoka (halkaisija n. 22 cm) ja painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 200 asteessa uunin keskiosassa noin 20 minuuttia.

Pese ja harjaa sitruuna kuumalla vedellä. Raasta kuori ja purista mehu eri kulhoihin. Sekoita vesi, sokeri, keltuaiset, maissijauhot ja sitruunanmehu kattilassa. Kuumenna samalla sekoittaen, kunnes kiisseli muuttuu läpikuultavaksi. Lisää sitruunankuori ja voi. Sekoita tasaiseksi. Levitä täyte kakkupohjan päälle. Anna tortun jäähtyä.

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Vatkaa valkuaiset suolan kanssa, kunnes vaahto muuttuu kovemmaksi. Lisää tomusokeri vähitellen ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kovaa.

Levitä vaahto tortun pinnalle. Kypsennä uunissa noin 7 min, kunnes marenki saa hiukan väriä.

yhteishyva.fi/ruokamaailma

 

Toscapiirakka

Tästä ohjeesta tulee pellillinen toscapiirakkaa. Kakkua tehdessä ohje täytyy puolittaa.

Pehmeä sokerikakku:

4 munaa

3 dl sokeria

2 dl maitoa tai kermaa

1,5 dl sulatettua rasvaa (150 g)

2 tl vanilliinisokeria

3 tl leivinjauhetta

5 vehnäjauhoja

Kuorrutus:

200 g mantelilastuja

1 1/3 dl sokeria

100 g voita tai margariinia

2 rkl vehnäjauhoja

4 rkl maitoa (tai kermaa)


Vatkaa munat & sokeri vaahdoksi. Lisää mausteet & sulatettu rasva. Lisää maitoa vuorotellen jauho-leivinjauheseoksen kanssa. Kaada taikina uunipannulle leivinpaperin päälle ja paista uunin keskitasossa 200 asteen lämmössä 15-20 min.

Kiehauta kuorrutusaineet kattilassa koko ajan sekoittaen. Levitä kuorrutus kakkulevyn päälle. Paista edelleen uunin keskitasossa 200 asteen lämmössä n. 10 min, kunnes kuorrutus on saanut väriä.

Paholaisen piirakka


Ohje tähän herkulliseen piirakkaan löytyi ihanilta Kermaruusun sivuilta!

Omenalauantai

Kauraomenapaistos ja vaniljakastike

 

* * *

tähän minulla ei ole mitään varsinaista ohjetta, kun aineksia olen aina laittanut vähän niin kuin hyvältä tuntuu.

* * *

 

Omenapiirakka

 

uunipellillinen

Pohja:

250 g margariinia

8 dl vehnäjauhoja

3,5 dl sokeria

2,5 tl leivinjauhetta

3 munaa

1,5 dl maitoa

kuorittuja ja viipaloituja omenoita

Päälle:

kanelia

sokeria

lasillinen pohjataikinaa

 

Nypi pehmeä margariini ja keskenään sekoitetut kuivat aineet murumaiseksi seokseksi,

ota lasillinen seosta erilleen.

Sekoita taikinaan munat ja maito.

Levitä taikina uunipellille ja laita päälle omenat.

Ripota päälle kanelia ja sokeria sekä taikinasta erilleen otettu seos.

Paista 200 astetta noin 30 min.

Suklaa-kookosruudut

Tämä ohje on Pirkka ruokalehdestä. Paljon hyviä ruokaideoita osoitteesta pirkka.fi


Ainekset:

4 kananmunaa

2 dl sokeria

4 dl vehnäjauhoja

1/2 dl kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

2 1/2 dl omenasosetta

2 dl juoksevaa margariinia

Kuorrutus:

1 tlk (250 g) rahkaa

200 g maustamatonta tuorejuustoa

1 dl Pirkka kookoshiutaleita

2 dl tomusokeria

1-2 rkl kirkasta minttulikööriä tai sitruunanmehua

Pinnalle:

n. 1 dl Pirkka kookoshiutaleita


1. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri. Sekoita vehnäjauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe keskenään. Lisää muna-sokerivaahtoon vuorotellen omenasosetta, juoksevaa margariinia ja jauhoseosta varovasti sekoittaen. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle (noin 30 cm x 40 cm) ja levitä tasaiseksikerrokseksi. Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

 2. Sekoita rahka, tuorejuusto, kookoshiutaleet ja tomusokeri. Mausta minttuliköörillä. Levitä täyte pohjan päälle ja ripottele pinnalle kookoshiutaleita.

 3. Leikkaa levyn reunat tasaisiksi ja levy edelleen noin 5 cm x 5 cm paloiksi. Suklaaruudut voit pakastaa myös kuorrutettuina.Tarjoa teen kanssa.

Vinkki! Minttuliköörin tai sitruunanmehun voit korvata 1 rkl:lla vettä + noin 1/2 tl:lla piparminttuaromia.

 

Sieniherkkuja

 

Olen ymmärtänyt nyt vasta miten mukavaa aikaa syksykin on. Sienestys on ollut lähellä sydäntä jo aika pienestä asti.

Isän ja äidin sieniretkille oli mukava lähteä ihan vain oppimaan ja ulkoilemaan. Nyt kun olen kihloissa sellaisen miehen kanssa,

joka tuntuu olevan kiinnostunut samoista asioista kuin minä, niin syksykin tuntuu hienolta ajalta. On mukavaa lähteä yhdessä sieneen.

Miten hyvältä voikaan tuntua, että voi jakaa harrastukset kumppaninsa kanssa...

Kaunista loppu syksyä kaikille!

SIENIPIIRAKKA


Tämän piirakan ohjeen löysin Maku-lehden 4/09 -numerosta.

Tein ohjeen kaksinkertaisena, jotta sain kerralla koko pellillisen piirakkaa.

Itse korvasin osan sienistä kinkkusuikaleilla ja punaisella paprikalla. Tavallisen sipulin sijaan laitoin punasipulia ja purjoa.

Timjamin sijaan voi laittaa jotain muuta yrttiä, esim. persilijaa.

Pohja:

1 dl vettä
15 g hiivaa
1/4 tl suolaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 rkl öljyä

Täyte:

1–2 sipulia
200 g sieniä (esim. tatteja tai suppilovahveroita)
1 rkl ruokaöljyä
3 munaa
1 prk (200 g) ranskankermaa
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl timjamia
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
ripaus mustapippuria
1 dl juustoraastetta

Liuota hiiva kädenlämpöiseen ve- teen. Sekoita joukkoon suola. Alusta taikinaan ensin jauhot ja viimeisenä öljy. Kauli taikina ohueksi pyöreäksi levyksi (Ø 28 cm), ja vuoraa sillä voideltu piirakkavuoka. Anna kohota.

Leikkaa sipulit suikaleiksi. Puhdis- ta ja paloittele sienet. Kuullota sienet ja sipuli paistinpannulla tilkassa öl- jyä. Anna jäähtyä hetki.

Sekoita munat, ranskankerma, jauhot ja timjami kulhossa. Mausta sokerilla, suolalla ja mustapippurilla.

Pistele piirakkapohja haarukalla. Levitä sipuli-sieniseos pohjalle ja kaada päälle loput ainekset kulhosta. Ripottele juustoraaste tasaisesti pinnalle.

Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa 30–40 minuuttia.

 

Suklaapiirakka

 

Suklaapiirakka

 


100 g margariinia

1 dl sokeria

1 kananmuna

2,5 dl vehnäjauhoja

2 rkl kaakaojauhetta

täyte:

100 g margariinia

100 g tummaa suklaata

2 kananmunaa

1,5 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

1/4 tl suolaa

2 dl maitoa

 

Vaahdota margariini ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Sekoita jauhot ja kaakaojauhe ja lisää seos vaahdon joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Taputtele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Valmista täyte. Sulata margariini kattilassa ja paloittele joukkoon suklaa. Nosta kattila levyltä ja sekoita, kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Vatkaa munat ja sokeri kevyesti kulhossa, siivilöi joukkoon jauhot ja suola. Lisää maito ja suklaaseos. Sekoita täyte tasaiseksi. Kaada täyte piirakkapohjalle ja paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Tarjoile jäähtynyt piirakka esim. jäätelön, kerma- tai vaniljavaahdon kanssa.

 

Pehmeä Omenapiirakka

Tämä piirakka meni täysin kuumille kiville ;)

Tätä pehmeän sokerikakun ohjetta olen käyttänyt myös Toscakakun tekoon.

Tästä ohjeesta tulee pellillinen piirakkaa.

 

 

pehmeä sokerikakku:

4 munaa

3 dl sokeria

2 dl maitoa tai kermaa

150 g sulatettua rasvaa

2 tl vanilliinisokeria

3 tl leivinjauhetta

5 dl vehnäjauhoja

päälle:

omenaviipaleita

kanelia, sokeria, fariinisokeria

 

·         Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää mausteet ja sulatettu rasva.

·         Lisää maitoa vuorotellen jauho-leivinjauheseoksen kanssa.

·         Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle.

·         Lado omenaviipaleet tasoitetun taikinan päälle.

·         Lisää mausteet.

·         Paista uunin alatasossa 200 asteen lämmössä 20 – 30 minuuttia.

 

Murotaikinapohja piirakkaan

 

(pellillinen, noin 24 palaa)

250 g voita tai leivontamargariinia

3 ½ dl sokeria

6 dl vehnäjauhoja, joista 2 dl voi olla graham- tai hiivaleipäjauhoja

2 dl kauraleseitä

1 tl leivinjauhetta

1 tlk (2 dl) kermaviiliä

2 munaa


1. sulata rasva ja sekoita siihen sokeri, jauhot ja leseet. Ota taikinasta 2 dl erikseen pinnalle ripoteltavaksi ja lisää loppuun seokseen leivinjauhe, kermaviili ja munat.

2. Levitä taikina leivinpaperille pellille ja ripottele päälle sokeroidut marjat (7 - 10 dl) ja näiden päälle säästämäsi taikinamurut. Kypsennä 200 asteessa noin 25 minuuttia.


(jos käytät pakastemarjoja tai vetisiä mustikoita, lisää täytteeseen perunajauhoja, jolloin piirakkaa on helpompi leikata ja syödä.)