Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Melody

22-vuotias avovaimo ja kahden kissan omistaja lisäilee blogiinsa herkullisia ja helpohkoja leipomuksiaan ja joskus maukkaita ruokiakin. Ruoka ja leivonta ovat olleet rakas harrastus jo pienestä pitäen. Leivon ja kokkaan läheisilleni ja ystäville, joko oman kaksiomme pikku keittiössä tai viikonloppuisin vanhempien avarassa keittiössä. Koulutukseltani olen ravintolakokki. Leipojana olen täysi harrastelija ja pyrin tekemään mutkattomia, mutta sitäkin herkullisempia tuotoksia! Kuvat ovat minun tai mieheni ottamia.

Jätä tassun jälki ja kirjoita tervehdys, jos piipahdat pitempäänkin :-)


 

Vaniljainen raparperipiirakka

Tässäkin blogissa on vietetty hiljaisempaa kautta kesällä. Jotain on kesän mittaan leivottukin ja mansikkakakkua pitäisi tehdä veljelle ensi sunnuntaiksi. Mimmiltä löysin tämän mieluisan piirakan ohjeen, blogista löytyykin monta eri versiota tästä. Kyllä meilläkin tämä jäi suosikkeihin!

Vaniljainen raparperipiirakka

Pohja
4 munaa
4 ½ dl sokeria
1½ dl rasvaa sulatettuna
3/4 dl maitoa
6 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta

Päälle
2 pss Blå Band vanhanajan vaniljakastikeaineksia
5 dl rasvatonta maitoa
n. 7 dl raparperin paloja

Valmista ensimmäisenä vaniljakastike sekoittamalla maito ja vaniljakastikeainekset yhteen. Anna kastikkeen tekeytyä jääkaapissa noin 10 min.Vatkaa sinä aikana munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita taikinaan vuorotellen yhdistetyt kuivat aineet, maito ja sula jäähtynyt margariini. Sekoita taikina tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.(minä laitoin taaskin kaksinkertaisen leivinpaperin, ettei pohja tummuisi liikaa) Levitä vaniljakastike tasaisesti taikinan päälle  pienissä erissä esim. lusikalla levittäen. Levitä raparperinpalat tasaisesti pinnalle. Paista 175 - 200 asteessa  n. 30 min. Varo, ettet kypsennä piirakkaa liian kuivaksi.

Raparperikeikaus

Minusta tämä on Ainut ja Oikea ohje raparperikeikaukseen! Johtunee siitä, että äitini on tehnyt aina tällä ohjeella kyseisen herkun. Minä jatkan samalla perinteellä. Ohje on julkaistu Kodin Kuvalehden keittokirjassa nrossa 12, vuonna 1980. Ohjeessa myös lukee, että "Koko kakku maksaa 11-12 markkaa, kun käytetään ananasta. Raparperista tulee halvempi." Saattaa olla hinnat hieman korkeammalla nykyään, mutta kyllähän tämä aika edullista herkkua silti on, raparperitkin kun tulevat omasta puutarhasta jne. Myös ananasversio on kokeilun arvoinen.

Raparperi on muutenkin niin makoisa herkku, että siitä kannattaa nyt ottaa ihan kaikki irti. Meillä on tehty piirakkaa, jos jonkinmoista nyt varmasti kymmenen kertaa, on tehty kiisseleitä, hilloketta ja tätä ihastuttavaa Kookos-raparperi-marenkipiirasta Juhannukseksi.


Minusta se on kaunis.

 

Vuoan kuorrutus:

50 g pehmeää voita

1 dl fariinisokeria

6 dl tuoreita raparperipaloja

(tai 6 rengasta ananasta ja cocktailkirsikoita)

Taikina:

125 g voita (tai margariinia)

1 dl sokeria

2 munaa

3 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 dl maitoa

(tai 1 dl maitoa, 1 dl ananaksen lientä)

 

Pyöreän tasapohjaisen vuoan pohjalle leikataan pohjan kokoinen leivinpaperi. Vuoan reunat voidellaan ja loppu voi levitetään paperin päälle. (Käytin voita mikrossa n. 20 s, jotta se olisi helppo levittää, se saa kuitenkin jäädä kokkareiseksi!) Sitten ripotellaan päälle fariinisokeria ja levitetään raparperipalat tai ananakset ja kirsikat päälle.

Voi ja sokeri vaahdotetaan ja munat lisätään yksitellen hyvin sekoittaen. Lisätään jauho-leivinjauheseosta vuorotellen nesteen kanssa ja sekoitetaan tasaiseksi taikinaksi. Taikina kaadetaan vuokaan raparperipalojen päälle. Paistetaan 175 asteessa n. 45 – 50 min. Kumotaan hieman jäähtyneenä. Paperi irrotetaan. Kakku tarjotaan teen tai kahvin kanssa. Sopii jälkiruoaksi jäätelön kanssa.


Kookos-raparperi-marenkipiiras

Tässä oli meidän tämän juhannuksemme "kakku". Perinteisesti olen aina jotain leiponut.

Uusi Maku tuli hetki sitten postiluukusta ja heti tämä piiras kiehtoi erikoisuudellaan.

Oi, miten taivaallisen kirpeää ja makeaa samaan aikaan. Marenki näytti lainehtivalta mereltä.

HUOM! Lisää raparperiherkkuja tulossa!

10 palaa

TAIKINA

3 dl vehnäjauhoja

2 rkl sokeria

150 g voita tai margariinia

2 rkl kylmää vettä

TÄYTE

600 g raparperia (laitoin n. 400 g ja riitti kyllä hyvin, oli kirpakkaa)

1 dl ruokokidesokeria

1 tl kanelia

2 tl perunajauhoja

½ dl kookoshiutaleita

MARENKI

4 valkuaista

2 dl sokeria

 

Ohjeet ja jopa pari vaihekuvaa:

NYPI jauhot, sokeri ja voi muruseokseksi. Lisää vesi ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Pistele haarukalla ja siirrä jääkaappiin puoleksi tunniksi.

ESIPAISTA piiraspohjaa 225 asteessa n. 10 min. Laske lämpö 150 asteeseen.

HUUHTELE raparperinvarret ja kuori ne tarvittaessa ohuesti. Leikkaa raparperit paloiksi ja kumoa ne kattilaan. Lisää sokeri ja kaneli (laitoin vielä yhden tl:sen vaniljasokeria.) Keitä miedolla lämmöllä noin 10 min. Sekoita perunajauhot kylmään vesitilkkaan ja lisää raparperikeitokseen ohuena nauhana samalla sekoittaen. Anna seoksen pulpahtaa ja siirrä sivuun. Sekoita joukkoon kookoshiutaleet ja kaada täyte esipaistetulle piiraspohjalle.

VATKAA valkuaiset vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen edelleen vatkaten, kunnes marenki on kovaa ja kiiltävää. Levitä marenki piiraan päälle ja paista 20 min, kunnes marenki on saanut vähän väriä.