Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Melody

22-vuotias avovaimo ja kahden kissan omistaja lisäilee blogiinsa herkullisia ja helpohkoja leipomuksiaan ja joskus maukkaita ruokiakin. Ruoka ja leivonta ovat olleet rakas harrastus jo pienestä pitäen. Leivon ja kokkaan läheisilleni ja ystäville, joko oman kaksiomme pikku keittiössä tai viikonloppuisin vanhempien avarassa keittiössä. Koulutukseltani olen ravintolakokki. Leipojana olen täysi harrastelija ja pyrin tekemään mutkattomia, mutta sitäkin herkullisempia tuotoksia! Kuvat ovat minun tai mieheni ottamia.

Jätä tassun jälki ja kirjoita tervehdys, jos piipahdat pitempäänkin :-)


 

Suklaa-aprikoosikakku & kanelimuropikkuleivät

SUKLAA-APRIKOOSIKAKKU

Ohjeeseen otin mallia Evan suosikkikakusta, joka oli Leivotaan-lehdessä.

200 g margariinia

2 ½ dl sokeria

½ tl suolaa

6 kananmunaa

1 dl mantelirouhetta

130 g vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

½ sitruunan raastettu kuori

1 tl kanelia

10 kpl kuivattuja pehmeitä aprikooseja silputtuna

180 g taloussuklaata rouhittuna

 

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Vatkaa huoneenlämpöinen voi, sokeri ja suola vaahdoksi. Lisää yksi muna kerrallaan ja sekoita hyvin jokaisen välillä. Lisää sekoittamisen aikana mantelirouhe, raastettu sitruunan kuori sekä mehu, kaneli, vehnäjauho-leivinjauheseos, vaniljasokeri ja lopuksi paloitellut aprikoosit ja suklaa. Kumoa paksu massa hyvin voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan (1 ½ l).

Paista kakkua uunin keskitasolla 50-60 minuuttia tai kauemmin. Peitä kakku paistamisen aikana foliolla, ettei se saisi liiaksi väriä. Ota kakku uunista heti, kun se irtoaa vuoan reunoista - vaikka se olisikin keskeltä kostea. Anna kakun jäähtyä vuoassa. Kakku säilyy jääkaapissa viikkoja, kunhan se on pakattu tiiviisti muovipussiin.

 

 

KANELIMUROLEIVÄT

Kotivinkin Jouluherkut

NOIN 50 KPL

250 g voita

2 1/4 dl sokeria

1 kananmuna

6 1/4 dl vehnäjauhoja

1 1/2 tl soodaa

1 1/2 tl kanelia

PÄÄLLE

sokeria

kanelia

Vaahdota voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmuna seokseen.
Sekoita vehnäjauhoihin sooda ja kaneli. Lisää jauhoseos sokerivaahtoon.
Laita taikina jääkaappiin kovettumaan.
Kauli taikinasta jauhotetulla alustalla levy ja ota siitä kuvioita haluamallasi muotilla.
Ripottele kuvioiden päälle sokeria ja kanelia.
Paista pikkuleipiä 180-asteisen uunin keskitasolla noin 10 min, kunnes ne ovat saaneet kauniin värin.
 
 
Rauhallista Joulua kaikille lukijoilleni !
 
Lapsen lailla jouluun kulje,
kuusen luona silmät sulje.
Muista joulut entiset
- tiedän että hymyilet.

Omien synttäreideni tarjoilut perheelle


Piipahdin tähän koneelle ennen töihin lähtöä laittamaan tänne blogiin oman synttärikakkuni kuvien muodossa. omia synttäreitäni vietettiin syyskuun 27. pvä ja silloin oli tarjolla tätä raikasta suklaista täytekakkua ja mokkapalamuffineita.

Kunpa vielä muistaisin mitä kakkuun tuli.. ;-) Kuitenkin inspiroiduin Maku-lehdessä olleesta Appelsiini-suklaatätekakusta. Mieheni ei kuitenkaan pidä suklaan ja appelsiinin liitosta (harmi, sillä itse pidän!), joten tein hieman erilaisen version..

Pohja:

4 kpl munaa

1 1/2 dl sokeria

1 1/2 dl vehnäjauhoja

1/2 dl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

 

Jaoin jäähtyneen pohjan kolmeen osaan ja kostutin maidolla. Väleihin tuli raikkautta antamaan hieman Lemon Curdia eli sitruunatahnaa.

Ensimmäiseen väliin tuli yksi purkki Valion tiramisu rahkaa ja banaania.

Toiseen väliin tuli lehdenkin ohjeessa ollut mousse.

Täyte:

100 g tummaa suklaata

250 g maitorahkaa

3/4 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

(2 rkl sitruslikööriä (Triple sec))

3 dl kuohukermaa

3 kpl banaania (jaoin banaanit molempiin väleihin)

Kakun päälle tuli pursotukset kermavaahdolla, jonka värjäsin kaakaojauheella. Koristeeksi suklaalehtiä ym. koristeita.

 



Näitä olen tehnyt ennenkin ja hyviä ovat, ellei parhaita! Klassikko. Testasin uutta minimuffinipeltiä ja suloisia suupaloja tuli toden totta! :-)

Mokkapalamuffinit

12 kappaletta

100 g margariinia

2 kananmunaa

2 dl sokeria

3,5 dl vehnäjauhoja

2 rkl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

1 dl maitoa  

Kuorrutus

1 rkl kaakaojauhetta

2 dl tomusokeria

2 rkl vahvaa kahvia

50 g pehmeää margariinia         

 

Sulata margariini pienessä kasarissa ja nosta jäähtymään.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun vatkaimella tekemä kuvio jää hetkeksi vaahdon pintaan.

Sekoita kuivat aineet keskenään.

Siivilöi jauhot munavaahtoon.

Lisää joukkoon vuorotellen margariini ja maito samalla sekoittaen. Kääntele varovasti tasaiseksi taikinaksi.

Annostele taikina 12 muffinivuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä ritilän päällä.

Tee kuorrute. Siivilöi kulhoon kaakaojauhe ja tomusokeri. Sekoita joukkoon kahvi ja pehmeä rasva.

Rocky Road Kakku

 

Laadin tälle kakulle itselleni sopivan ohjeen, kun en netistä löytänyt mieluisaa!

 

Tämä olikin ihan mahtavaa, ja vielä parempaa seuraavana päivänä!

Pohja:

3 kananmunaa

1dl kahvia

100 g tummaa suklaata

180g voita sulatettuna

3 dl sokeria

3,5 dl jauhoja

2 rkl aitoa kaakaojauhetta

2 rkl vaniljasokeria tai -aromia

2 tl leivinjauhetta

 

Sekoita kananmunat, kahvi, suklaa ja voisula. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää nesteen joukkoon. Voitele ja korppujauhota halk. n. 24cm irtopohjavuoka, kaada taikina vuokaan ja paista 170 asteessa 20-26min.

 

Rocky Road:

150 g tummaa suklaata rouhittuna

100 g vaahtokarkkeja paloiteltuna

100 g pähkinöitä

 

Lisää vaahtokarkit, pähkinät ja suklaa kakun päälle, paista uunissa vielä 5-10 min, niin että suklaa sulaa ja vaahtokarkit saavat vähän väriä.

Edit; Kirjainvahvistusta taas hetkeksi käyttöön. Nyt sitten karsiutuvat varmasti ne viimeisetkin kommentit, mutta ei voi mitään :-(

Daim-juustokakku

Tämä kakku tuli tehtyä jo syyskuun lopulla omille syntymäpäivilleni. En löytänyt ihan sopivaa ohjetta mistään, joten yritin sitten kehitellä sellaisen itse ja koska aikaa on jo kulunut, en ihan varma ole, menikö se jotenkin niinkun näin;

Pohja:

1 pötkö Minttu-Dominoita murskattuna

sulatettua voita 75 g

Täyte:

6 liivatetta

4 dl vispikermaa vaahdotettuna

400 g tuorejuustoa

½ dl tomusokeria (maun mukaan voi lisätä)

200 g Marabou Daim-suklaata

Päälle:

Daim-patukka murskattuna

Suklaata

Sacherkakku

Jos miehet saisivat päättää, olisi meillä vissiin aina Sacheria tai kinuskikakkua. Veljelle tuli 17 vuotta täyteen ja kaveritkin ilmaantuivat paikalle ravintolassa ruokailun jälkeen. Kakku ei kauan kerinnyt vanheta, harmi, sehän olisi silloin vain parantunut :) Olen ottanut ohjeen Valion sivuilta ja tätä kakkua on kerran täällä jo esiteltykin, noin vuosi sitten blogin alkuaikoina, (klikkaa tästä).

Mehevä suklaan ja aprikoosin liitto, sekä hieman kermavaahtoa pehmentämään kokonaisuutta.

( Ohje löytyy siis TÄÄLTÄ.

HUOM! Valion ohjeessa ei lukenut kostutuksesta mitään, mutta minä kostutin kakkua reippaasti OMENAMEHULLA. Minusta kakku ei ainakaan saa olla kuivaa!! )


Mississippiläinen mud pie

Monessa blogissa on tätäkin herkkua jo nähty!! Minä en ole päässyt ikinä maistamaan tätä Mississippiläistä versiota mutakakusta, vaikka suklaan intohimoinen ystävä olenkin aina ollut. Nauru

Minä otin ohjeen joululahjaksi saamastani Suklaaunelmat –kirjasta. Tosin pohjankin paistamisessa menin hieman oikotietä onneen, eli paistelin pohjan ilman mitään folioita ja herneitä, kun oikeasti aika kiire oli ja en hirveän pitkäjänteinen ole näissäkään asioissa... Kieli ulkona

Sitten toinen juttu, tätä tuli hirmuisesti!! Minulla on kai ihan liian pieniä piirakkavuokia tai jotain, kun tein ohjeella kaksi piirakkaa. (Ohjeessa sanotaan, että 23 cm tuo halkaisija pitäisi olla.) Laitettakoon molemmista nyt kuvia tänne.

Miljoona kuvaa täytyy siis olla, kun on kerrankin jotain fantastisen hyvää suklaaherkkua tarjolla Nauru

Tässä piiraan ohje alkuperäisenä ja minun tekemäni muutokset suluissa.

TORTTUPOHJA:

225 G jauhoja ja ylimääräistä jauhottamiseen

2 RKL kaakaojauhetta

150 G suolatonta voita (käytin vähäsuolaista, hyla, Valio voita!)

25 G siroa hienoa sokeria (käytin tavallista)

2 RKL kylmää vettä (laitoin ruokalusikalla muistaakseni neljä)

TÄYTE:

175 G suolatonta voita (käytin samaa kuin pohjaan)

350 G tummaa ruokosokeria (esim. Reilunkaupan!!)

4 munaa kevyesti vaahdotettuna

4 RKL kaakaojauhetta siivilöitynä

150 G tummaa suklaata

3,5 DL kahvikermaa

1 TL suklaauutetta (käytin vanilja-aromia 1 tl)

KORISTELUUN:

4,5 DL kuohukermaa vaahdotettuna (käytin Flora vispiä 5 dl)

suklaalastuja ja kiehkuroita

 

Taikina: Siivilöi jauhot ja kaakaojauhe kulhoon ja nypi voi joukkoon, kunnes seos on nokareista. Sekoita joukkoon sokeria ja kylmää vettä, kunnes saat pehmeää taikinaa.

Kuumenna uuni 190 asteeseen. Kauli taikina kevyesti jauhotetulla työtasolla ja vuoraa sillä posliininen torttuvuoka (halkaisija 23 cm). Peitä leivinpaperilla tai alumiinifoliolla ja laita päälle painoksi kuivattuja herneitä. Paista esilämmitetyssä uunissa 15 minuuttia. Ota herneet ja paperi tai folio pois ja paista vielä 10 minuuttia. (Minä kiireessä paistoin ilman herneitä tai folioita, 200 astetta ja 10 minuuttia, oikein hyvä tuli.)

Täyte: Vaahdota voi ja sokeri kulhossa ja vatkaa vähitellen sekaan munat ja kaakaojauhe. Sulata suklaa vesihauteessa (tai mikrossa) ja vatkaa kahvikerman ja suklaauutteen kanssa seoksen joukkoon.

Vähennä uunin lämpötilaa 160 asteeseen. Kaada täyte taikinapohjalle ja paista 45 minuuttia tai kunnes täyte kiinteytyy.

Anna tortun jäähtyä täysin ja siittä sitten tarjoilulautaselle. Peitä kermavaahdolla ja koristele suklaakiehkuroilla ja -lastuilla. Nosta jääkaappiin ja pidä siellä tarjoiluun saakka.


- Mustikkasuu -

 

Mokkapalat

...Jos et keksi mitä ihanaa, suklaisaa ja pehmeää leipoisit, kun tekee mieli makeaa, tee klassikko; mokkapalat! Näillä meillä siis herkuteltiin lauantaina kahvin kanssa :>.

Tää ohje oli itseasiassa uusi versio mun mokkapalahistoriassani, joka on alkanut yläasteen köksäntunneilla. Kannattaa kokeilla. Taikina oli tosi kuohkeaa ja pehmeää. Kuorrute suussasulavan herkullista!

Ehdoton suosikki ja lempparileivonnainen.

POHJA

2 kananmunaa

3 dl sokeria

1 ½ dl maitoa

n. 4 ½ dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

2 rkl kaakaojauhetta

150 g voita tai margariinia

KUORRUTE

4 rkl voita tai margariinia

n. 250 g kaakaotomusokeria (tai tav. tomusok. & ja 2 rkl kaakaojauhetta)

3 rkl vahvaa kahvia

2 tl vaniljasokeria

KORISTELUUN

ESIM. strösseliä, nonparelleja, kookoshiutaleita, pähkinärouhetta, erilaisia makeisia tai kandeerattuja kukkia.

Säädä uuni 225 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää maito. Sekoita jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakaojauhe keskenään ja siivilöi ne seokseen. Sulata rasva ja anna sen jäähtyä hieman ennen kuin lisäät sen joukkoon. Paista pohjaa uunin keskiosassa n. 10 - 15 min.

Kuorrute: Sulata rasva ja sekoita siihen tomusokeri, kaakaojauhe, kahvi ja vaniljasokeri.

Ripottele kuorrutteen päälle koristeet, ennen kuin kuorrute on jähmettynyt, jotta ne tarttuvat siihen. Paloittele, kun kuorrute on jähmettynyt.

VINKKI! En tykkää että kuorrutteeseen jää kokkareita, joten sekoitan sen tasaiseksi yleiskoneella.

* * *

Koska sima on niin hyvää, niin mun täytyy tietysti testata tätä kaupan simatarjontaa. Tää oli ihan positiivinen yllätys, ja maistui todella aidolta. :) Lempparisima noista kaupan versioista on se Marlin.


Suklaatähti

250 g margariinia

3 dl sokeria

3 kananmunaa

4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

2 rkl kaakaojauhetta

1 tl kanelia

1 dl kermaa

½ dl appelsiinimehua

½ dl mariannerouhetta

kuorrutus:

100 g tummaa suklaata

1 rkl voita

 

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen vatkaten.

Sekoita jauhot keskenään. Lisää jauhot, mariannerouhe, kerma & mehu vuorotellen.

Sekoita tasaiseksi.  Levitä taikina vuokaan ja paista kakkuan n. 40-50 min 175 asteessa.

Tarkista kypsyys tikulla.

 

Voitelin silikonikakkuvuoan ja ripottelin pohjalle mariannerouhetta, jonka päälle levitin taikinan.

Sulatin suklaan ja voinokareen mikrossa. Koristelin lautaselle kumotun kakun suklaalla ja makeisilla.

 

Oi, suklaa!

Suklaaunelmat

Nautinnollisia suklaareseptejä kaikille suklaanystäville.

"Suklaanystävät tietävät ilman tieteellisten tutkimusten tuloksiakin, että suklaa saa aikaan hyvän olon, sillä kaikki nautinnot suussa sulavan suklaatortun ensimmäisestä makupalasta suklaajäätelön viimeiseen lusikalliseen ovat aina saaneet heidät hyvälle mielelle.

Suklaanystävät voivat tämän kirjan helppojen ja hurmaavien reseptien avulla hemmotella itseään lempiherkuillaan ja löytää lisäksi uusia ja aivan yhtä vastustamattomia nautintoja.

Tämä mainio suklaareseptien kokoelma on varmasti mieleen kaikille, jotka ovat persoja makealle.

Mukana on kaikenlaisia suklaanautintoja helpoista koko perheen jälkiruoista upeisiin juhlakakkuihin, maittavista kahvihetken pikkupurtavista suussa sulaviin jäätelöherkkuihin, eleganteista tryffeleistä ja petits fourseista hekumallisiin suklaajuomiin.

Ota suklaa ykkösvaihtoehdoksi, kun kestitset vieraita, ilahdutat lapsia, etsit jotain erilaista tai kun muuten vaan haluta hemmotella itseäsi."

Joululahjaksi sain tällaisen ihanan suklaan pikku jättiläisen äidiltäni. Nyt innoissani yritän aloittaa kokeilemaan uusia reseptejä kirjan avulla... Kirja kätkee sivuilleen ihastuttavia kuvia ja ohjeita, suosittelen, jos satut kuulumaan meihin suklaanystäviin Silmänisku!

* * *

Tässä vielä kuvaa tämän lauantain kanelikierteistä. Halusin pienillä tavallisilla lämpimäisillä ilahduttaa kotiväkeä. Nyt tuoksuu tupa taasen ihanaiselta... Kieli ulkona


Suklaapiirakka

 

Suklaapiirakka

 


100 g margariinia

1 dl sokeria

1 kananmuna

2,5 dl vehnäjauhoja

2 rkl kaakaojauhetta

täyte:

100 g margariinia

100 g tummaa suklaata

2 kananmunaa

1,5 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

1/4 tl suolaa

2 dl maitoa

 

Vaahdota margariini ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Sekoita jauhot ja kaakaojauhe ja lisää seos vaahdon joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Taputtele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Valmista täyte. Sulata margariini kattilassa ja paloittele joukkoon suklaa. Nosta kattila levyltä ja sekoita, kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Vatkaa munat ja sokeri kevyesti kulhossa, siivilöi joukkoon jauhot ja suola. Lisää maito ja suklaaseos. Sekoita täyte tasaiseksi. Kaada täyte piirakkapohjalle ja paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Tarjoile jäähtynyt piirakka esim. jäätelön, kerma- tai vaniljavaahdon kanssa.

 

Mustikka-suklaamuffinit

Heidi: Arvaa mitä mä olen nyt leiponut?

Matti: Varmaan jotain mustikkahässäkkää... (Tuijottaa huulia.) Viaton

 

Ohje:

200 g margariinia

2 ½ dl sokeria

3 munaa

½ dl maitoa

3 ja 3/4 dl vehnäjauhoja

3 rkl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

1 tl vanilliinisokeria

200 g (4 dl ) mustikoita (tai esim. vadelmia)

 

Vaahdota huoneenlämp. margariini ja sokeri. Vatkaa joukkoon munat yksitellen. Sekoita vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vanilliinisokeri keskenään. Lisää taikinan joukkoon vuorotellen maito ja siivilän läpi jauhoseos. Sekoita varovasti tasaiseksi taikinaksi. Lisää lopuksi jäiset mustikat tai vadelmat. Nostele taikina kahden lusikan avulla muffinivuokiin. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20 - 25 minuuttia.

Sacherkakku

 

Sacherkakku

15 annosta


Pohja
200 g   Valio voita
1 levy (200 g)  taloussuklaata
4   munaa
2 dl   sokeria
2 1/2 dl   vehnäjauhoja
1 tl   leivinjauhetta

Täyte
1 prk (300 g)  aprikoosimarmeladia

Kuorrutukseen
1/2 pak (100 g)  taloussuklaata
1 tl   Valio voita
1/2 dl   Valio kevytkermaa

Pinnalle
  hasselpähkinöitä

Mittaa voi ja suklaa kattilaan. Sulata alhaisella lämmöllä. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon vuorotellen jauho-leivinjauheseosta ja jäähdytettyä voi-suklaasulaa. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun 3 l:n tasapohjaiseen, pinnoitettuun vuokaan. Paista uunin ala/keskiosassa ensin 175 asteessa 30 min. Alenna lämpö 150 asteeseen ja jatka paistamista vielä 30 min. Kumoa pohja hiukan jäähtyneenä. Leikkaa täysin jäähtyneenä kolmeen osaan. Levitä 2/3 marmeladista kahteen väliin. Sivele kakun pinta ohuesti lopulla marmeladilla. Sulata kuorrutuksen suklaa ja voi kattilassa alhaisella lämmöllä. Lisää kerma. Sekoita ja jäähdytä hieman. Kaada kuorrutus kakun päälle ja reunoille. Kuumenna hasselpähkinöitä uunissa 175 asteessa n. 5 min tai keitä vedessä hetkisen. Kuori pähkinät veitsen avulla. Aseta pähkinät jäähtyneenä kakun pinnalle. VINKKI * Kakun voi tehdä hyvissä ajoin valmiiksi jääkaappiin. Säilytys tasaa makuja ja tuo herkullisuutta lisää. * Kypsennys alumiinivuoassa: 175 asteessa 30 min + 150 asteessa n. 40 min tai kunnes kypsä.
*