Kinuskikakku ja kinkkuvoileipäkakku synttäreille
Päivitykset eivät ole tänne blogiin asti päässeet kiireiden ja väsymyksen ansiosta. Onhan meillä kaikenlaista maukasta ruokaa syöty ja leivottukin on. Naistenpäivän kunniaksi kävimme avomiehen kanssa ravintolassa syömässä :-)
Avomieheni täytti viime kuussa 30 v. ja toivoi kinuskikakkua. Täytteiksi toivottiin mansikkahilloa, kermavaahtoa ja banaania. Päälle keittelin kinuskin ja "koristelin" kermavaahdolla ja mariannerouheella. Päivänsankarin mielestä kakku oli maailman paras ja kyllä se aika nopeasti hävisikin :-P
Kinuski:
2,5 dl kuohukermaa
1,5 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
+ nokare voita
Keitä seosta 20 - 30 min eli niin kauan, että tippa kinuskia kylmään veteen pudotettuna jähmettyy pehmeän kiinteäksi.

Tein myös kinkkuvoileipäkakkua tätä Open Cafén ohjetta mukaillen. Olen tehnyt tällä ohjeella kerran aikaisemminkin (tässä linkki) ja voi että miten hyvää oli pitkästä aikaa! Tämä on sellainen luottoohje nyt minulla, eli varmasti onnistuu. Synttäreillä mentiin siis varsin peristeisillä herkuilla.

Meitä oli vain viisi syöjää, joten kakku on puolikas annos tuosta Open Cafén ohjeesta =) Käytin ohjetta sellaisena esimerkkinä itselleni, koristelun tein oman maun mukaan ja määriä en juuri mittaillut jne.
Laitan tähän alkuperäisen ohjeen isoon voikkariin;
2 pkt grahampaahtoleipää
Täyte 1: Kinkkutäyte
500 gpalvikinkkua
½ tlk sinappi-kurkkusalaattia
2 prk ranskankermaa
200 g ruohosipulituorejuustoa
Täyte 2: 2 prk Italiansalaattia
Kostutus
3 dl maitoa
Kuorrutus
2 prk ruohosipulituorejuustoa (a´200g)
1 prk ranskankermaa
Koristelu
1 ruukku tammenlehväsalaattia
1 ruukku herneenversoja
100 g ohuita kinkkusiivuja
100 g ohuita meetwurstisiivuja
kirsikkatomaatteja
tummia viinirypäleitä
Aamupala Cheddarjuustoa
Valmista kinkkutäyte. Hienonna palvikinkku ja kaada kulhoon. Lisää joukkoon ruohosipulituorejuusto, ranskankerma ja sinappikurkkusalaatti.
Leikkaa paahtoleivistä reunat pois. Lado tarjottimelle ensimmäinen kerros leipiä. Tähän kakkuun laitoin 3 x 3 leipää tarjottimelle.
Kostuta alin leipäkerros ja levitä päälle kinkkutäytettä. Lado taas kerros leipiä ja levitä toiseen väliin Italiansalaattia. Kolmanteen väliin tulee taas kinkkutäytettä. Viimeiseen väliin vielä Italiansalaattia. Lado vielä päälle yksi paahtoleipäkerros. Kiedo kakun päälle kelmu ja anna makujen tasaantua jääkaapissa seuraavaan päivään.
Vatkaa ranskankermat ja tuorejuustot vaahdoksi 5 minuuttia. Levitä kuorrutetta kakun päälle ja reunoille. Paina juustosta kukkamuotilla kukkia. Koristele.





