Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Melody

22-vuotias avovaimo ja kahden kissan omistaja lisäilee blogiinsa herkullisia ja helpohkoja leipomuksiaan ja joskus maukkaita ruokiakin. Ruoka ja leivonta ovat olleet rakas harrastus jo pienestä pitäen. Leivon ja kokkaan läheisilleni ja ystäville, joko oman kaksiomme pikku keittiössä tai viikonloppuisin vanhempien avarassa keittiössä. Koulutukseltani olen ravintolakokki. Leipojana olen täysi harrastelija ja pyrin tekemään mutkattomia, mutta sitäkin herkullisempia tuotoksia! Kuvat ovat minun tai mieheni ottamia.

Jätä tassun jälki ja kirjoita tervehdys, jos piipahdat pitempäänkin :-)


 

Vuoden ensimmäinen

Onnellista Uutta Vuotta 2012 !

Syksyn 2011 sienisaaliit

Sienestys on yksi meidän lempiharrastuksistamme! Täällä blogissa kyselin jo aikaisemmin syksyllä, että kuuluuko sienestys teidän harrastuksiinne? Me olemme käyneet elokuusta lähtien lähes joka viikonloppu sienestämässä. Helposti menee muutama tunti metsässä kierrellessä.. Leipominen on ollut aivan toissijainen harrastus tällä hetkellä, kun viikonloppu koittaa, ei meikäläistä näy lähelläkään keittiötä vaan tietenkin metsästä!

Nauttikaahan ulkoilusta!

Vadelmapiirakkaa ja kesätunnelmia...

 

Tämä piirakka on ollut mielessäni jo ainakin viime kesästä asti, mutta vasta tänä kesänä sain sen toteutettua. Heinäkuun lopulla juhlistin nimipäivääni tällä ihanaisella vadelmapiirakalla, mutta sopisipa tähän melkein mitkä tahansa marjat, ainakin perinteiset mansikka ja mustikka :)

Ohje on napattu ihanilta Pullahiiren sivuilta :-)

Pohja:

150 g voita

1 dl sokeria

1 muna

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

maitoa kostutukseen

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi, lisää muna hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle. Paista 200 asteisessa uunissa 10-12min (pohja ei saa saada paljon väriä). Anna pohjan jäähtyä. kostuta pohja maidolla, pullasudilla.

Täyte:

2,5 dl vispikermaa

150g Valio crème fraichea

1 dl fariinisokeria

Päälle vadelmia, mustikoita tai muita marjoja

Halutessasi tee hyytelösokerista kiille

1  1/2 kertaisena paketin ohjeen mukaan

Vatkaa kerma, lisää joukkoon ranskankerma sekä fariinisokeri ja vatkaa kunnes fariinisokeri on liuennut. Kaada täyte pohjan päälle. Asettele vadelmat ja mustikat täytteen päälle. Halutessasi valmista vedestä ja hyytelösokerista kiille pakkauksen ohjeen mukaan ja kaada tai lusikoi marjojen päälle.

Parasta piirakka on seuraavana päivänä, jos vain malttaa odottaa!

Lämmintä alkavaa syksyä kaikille !

Kinuskikakku ja kinkkuvoileipäkakku synttäreille

Päivitykset eivät ole tänne blogiin asti päässeet kiireiden ja väsymyksen ansiosta. Onhan meillä kaikenlaista maukasta ruokaa syöty ja leivottukin on. Naistenpäivän kunniaksi kävimme avomiehen kanssa ravintolassa syömässä :-)

Avomieheni täytti viime kuussa 30 v. ja toivoi kinuskikakkua. Täytteiksi toivottiin mansikkahilloa, kermavaahtoa ja banaania. Päälle keittelin kinuskin ja "koristelin" kermavaahdolla ja mariannerouheella. Päivänsankarin mielestä kakku oli maailman paras ja kyllä se aika nopeasti hävisikin :-P

Kinuski:

2,5 dl kuohukermaa

1,5 dl fariinisokeria

1 dl sokeria

+ nokare voita

Keitä seosta 20 - 30 min eli niin kauan, että tippa kinuskia kylmään veteen pudotettuna jähmettyy pehmeän kiinteäksi.


Tein myös kinkkuvoileipäkakkua tätä Open Cafén ohjetta mukaillen. Olen tehnyt tällä ohjeella kerran aikaisemminkin (tässä linkki) ja voi että miten hyvää oli pitkästä aikaa! Tämä on sellainen luottoohje nyt minulla, eli varmasti onnistuu. Synttäreillä mentiin siis varsin peristeisillä herkuilla.

Meitä oli vain viisi syöjää, joten kakku on puolikas annos tuosta Open Cafén ohjeesta =) Käytin ohjetta sellaisena esimerkkinä itselleni, koristelun tein oman maun mukaan ja määriä en juuri mittaillut jne.

Laitan tähän alkuperäisen ohjeen isoon voikkariin;

2 pkt grahampaahtoleipää

Täyte 1: Kinkkutäyte

500 gpalvikinkkua

½ tlk sinappi-kurkkusalaattia

2 prk ranskankermaa

200 g ruohosipulituorejuustoa

Täyte 2: 2 prk Italiansalaattia

Kostutus

3 dl maitoa

Kuorrutus

2 prk ruohosipulituorejuustoa (a´200g)

1 prk ranskankermaa

Koristelu

1 ruukku tammenlehväsalaattia

1 ruukku herneenversoja

100 g ohuita kinkkusiivuja

100 g ohuita meetwurstisiivuja

kirsikkatomaatteja

tummia viinirypäleitä

Aamupala Cheddarjuustoa

Valmista kinkkutäyte. Hienonna palvikinkku ja kaada kulhoon. Lisää joukkoon ruohosipulituorejuusto, ranskankerma ja sinappikurkkusalaatti.

Leikkaa paahtoleivistä reunat pois. Lado tarjottimelle ensimmäinen kerros leipiä. Tähän kakkuun laitoin 3 x 3 leipää tarjottimelle.

Kostuta alin leipäkerros ja levitä päälle kinkkutäytettä. Lado taas kerros leipiä ja levitä toiseen väliin Italiansalaattia. Kolmanteen väliin tulee taas kinkkutäytettä. Viimeiseen väliin vielä Italiansalaattia. Lado vielä päälle yksi paahtoleipäkerros. Kiedo kakun päälle kelmu ja anna makujen tasaantua jääkaapissa seuraavaan päivään.

Vatkaa ranskankermat ja tuorejuustot vaahdoksi 5 minuuttia. Levitä kuorrutetta kakun päälle ja reunoille. Paina juustosta kukkamuotilla kukkia. Koristele.


Uudenvuoden taikaa

***

"Uuden vuoden taian tein, sen sylissäni ulos vein. Tuulen mukana sinulle heitin, pehmeillä toiveilla hellästi peitin, ettei särkyisi taika vaan tulisi onnen aika."

***

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA

KAIKILLE BLOGINI LUKIJOILLE ! :-)

Kakkuja kotiin ja tuttaville...

Jouluisen piimäkakun ohje löytyi Maku-lehdestä. Tämä oli meillä tämän vuoden joulukakku. Jouluna olin sairaana (ja olen edelleen, poskiontelotulehduksessa) joten täytekakkua ei tänä vuonna tehty ja piparitkin tehtiin valmiista taikinasta.. Kakkuja tein hyvissä ajoin joulukuun alussa pakkaseen ja onneksi, sillä muuten olisi koko homma jäänyt puolitiehen. Aattona tein tähän kakkuun vain kuorrutteen ja laitoin koristeet. Ehkä sitten Uudeksi Vuodeksi se täytekakku..?

JOULUINEN PIIMÄKAKKU

 

(15 viipaletta)

4 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

1 1/2 tl ruokasoodaa

1 1/2 tl kanelia

1 tl neilikkaa

1 tl kardemummaa

1 tl inkivääriä

1 tl pomeranssinkuorta

2 1/2 dl piimää

2 kpl omenaa (raastettuna)

100 g voita (sulatettuna)

 

Kuorrutus:

1 dl kinuskikastiketta

1/2 dl tuorejuustoa

2 rkl koristerakeita

 

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.

Lisää joukkoon piimä, omenaraaste ja vähän jäähtynyt voisula. Sekoita nopeasti tasaiseksi.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (1,5 l).

Paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Tarkista kypsyys cocktailtikulla. Kumoa kakku vähän jäähtyneenä.

Mittaa kinuskikastike kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella huoneenlämpöinen tuorejuusto joukkoon. Levitä kuorrute täysin jäähtyneen kakun päälle ja koristele.

* * *

Tein myös tavallista piimäkakkua tällä jo tutulla ohjeella. Se matkasi äidin työpaikalle.

(Takana tuo korppujauhoinen on siis piimäkakku)

 Aikaisemmin kokeilin pappilan piparkakkua, ja niitä tein vielä kaksi.

* * *

Tämä kakku on yksi parhaista joulukakuista! Tätäkin tein jo viime jouluna meille, täällä.

SUKLAA-TAATELIKAKKU

1 pkt kuivattuja pehmeitä taateleita
3 dl vettä
2 dl sokeria
200 g voita
2 kananmunaa
3 dl erikoisvehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhoja
2rkl vaniljasokeria
1 tl kanelia
100 g rouhittua tummaa suklaata

Mittaa vesi ja sokeri kattilaan, lisää karkeasti paloitellut taatelit ja keitä tasaiseksi massaksi. Lisää seokseen voi kuutioituna ja anna rasvan sulaa seoksen joukkoon. Jäähdytä.

Sekoita kaikki kuivat ainekset keskenään, myös suklaarouheseos. Sekoita ensin kananmunat taateli-rasvaseokseen ja lopuksi kuivat ainekset. Kaada hyvin voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan ja kypsennä 175-asteisessa uunissa n. 1 tunti. Tarkista kypsyys tikulla. Kumoa kakku ja anna sen jäähtyä kakkuvuoan alla.

* * *

!!! Huom !!!

Jouduin ottamaan kirjainvahvistuksen käyttöön ainakin joksikin aikaa, kun "joululahjaksi" blogiin tulvahti hirveä määrä roskapostiviestejä :/ Toivottavasti se ei karsi teitä kaikkia ihania blogin seuraajia ja niitä, jotka ovat yleensä minua kommenteilla ilahduttaneet...? :/

Jouluntoivotus

Rauhallista Joulua!

Merry Christmas!


God Jul!

Kreemi-browniet

Amerikan herkut jatkuvat, näiden keksien hyvänä jatkona :P

6 rkl suolatonta voita

200 g kevyttuorejuustoa

0,5 tl vaniljauutetta

250 g sokeria

2 munaa

3 rkl kaakaojauhetta

100 g jauhoja

1 tl leivinjauhetta

50 g pekaanipähkinämurskaa


KUORRUTE:

50 g voita

1 rkl maitoa

100 g tomusokeria

2 rkl kaakaojauhetta

 

* Kuumenna uuni 180 asteeseen. Voitele nelikulmainen, matala kakkuvuoka (sivun pituus 20cm) kevyesti ja peitä pohja leivinpaperilla (tein pyöreässä irtopohjavuoassa).

* Vatkaa keskenään tuorejuusto, vaniljauute ja 25 g sokeria ja nosta toistaiseksi sivuun.

* Vatkaa munat ja loppu sokeri kuohkeaksi toisessa kulhossa. Laita voi ja kaakaojauhe pieneen kasariin, sulata voi varovasti jatkuvasti sekoittaen ja lisää sitten munaseokseen. Hämmennä varovasti joukkoon jauhot, leivinjauhe ja pähkinät sekoittaen ainekset hyvin.

* Laita puolet taikinasta vuokaan ja sivele tasaiseksi. Levitä tuorejuustoseos varovasti päälle ja sitten loput taikinasta sen päälle. Paista esilämmitetyssä uunissa 40 - 45 min. Anna jäähtyä vuoassa.

*Kuorrute: Sulata voi maitoon lisättynä ja sekoita joukkoon tomusokeri ja kaakaojauhe. Levitä kuorrute paistoksen pinnalle ja koristele pekaanipähkinöillä (jos haluat). Anna kuorrutteen jähmettyä ja leikkaa paistos tarjoilua varten neliöiksi.

IHANAA SYKSYÄ !


Meidän vauvat <3

Valkosuklainen herukkakakku

Kakkua Äitini 56 v. syntymäpäiville elokuun lopussa ! Hymy

Viime kerralla laitoin tänne punaviinimarjoista tehdyn piirakan ohjeen ja nyt on luvassa sitten erittäin mustaherukkainen ohje! Tämä on juustokakuista ehkä se minun lempparini.

Alkuperäinen ja pienempi ohje MAKU -lehdessä, kesä 3 / 2010.


Minä tein näin:

Pohja:

1 pkt kaurakeksejä

80 g margariinia

Täyte:

6 liivatelehteä

4 dl vispikermaa

100 g valkosuklaata

2 prk maustamatonta tuorejuustoa

1 ½ dl sokeria

3 rkl sitruunamehua

Kiille:

1 dl punaista mehutiivistettä

2 dl vettä

2 dl hyytelösokeria

5 dl herukoita

Ohje:

Pane keksit vahvaan muovipussiin ja murenna ne kaulimella. Sulata rasva ja sekoita keksimurut siihen. Vuoraa irtopohjavuoan (halk. 24cm) pohja leivinpaperilla. Taputtele muruseos vuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma (tukevaksi) vaahdoksi. Sulata suklaa vesihauteessa. Voit myös raastaa suklaan. (Minä raastoin ja suklaasattumat olivat kivaa vaihtelua!)

Sekoita tuorejuusto ja sokeri keskenään. Yhdistä suklaa tuorejuustoseokseen. Kuumenna sitruunamehu ja liuota siihen liivatteet. Kaada seos täytteeseen ja sekoita tasaiseksi. Nostele joukkoon kermavaahto.

Levitä täyte keksipohjalle. Nosta kakku kylmään hyytymään muutamaksi tunniksi.

Mittaa mehutiiviste ja vesi kattilaan. Kuumenna, lisää hyytelösokeri ja kiehauta.

Asettele marjat hyytyneen kakun päälle. Lusikoi kiille marjoille. Anna hyytyä kylmässä.

 

 // Pöh, älkää ihmetelkö vaihtuvia blogipohjia, nimittäin täydellisen pohjan metsästys on käynnissä, mutta ei ole ainakaan vielä tuottanut toivottua tulosta :(

Myös lisää leipomuksia ym. on tulossa, kunhan jaksan päivittää ne tänne (..ohjeineenkin), mutta esim. syysflunssa on rantautunut meille, se hieman verottaa voimia.

Aivan ihanan yllätyksen sain miehen äidiltä, ämpärillisen omenoita :) Niistä tuli leivottua heti yksi piirakka, joka meni nopeasti! Omena-herkkuja on siis luvassa... ;)

Punaherukkapiiras

Alkupuhe-valistus (lue valitus): Hommahan on niin, että mä olen oikeastaan aika laiska leipuri :D Yritän (aina?) mennä sieltä, mistä aita on matalin. Monta kertaa ollaan asioita leipomisen suhteen opittu kantapään kautta ja aina ei ole ollut hyvä juttu, että "Mä ainaki teen tän just niinku mä haluun!" Ravintolakokkikoulussakin muistan open sanoneen, "Sä oot niin erilainen, teet aina ihan niinku haluut, vaikka se olis just päinvastoin kuin on neuvottu."  Sain myös kuulla yhdeltä työkaverilta usein "Toi ei tuu onnistuu!"

Olen nyt kesällä leiponut paljon piirakoita. En vain ikinä jaksa nyppiä voita / margariinia niiden jauhojen sekaan, vaikka ohje niin kehoittaa. En tee ikinä niin, tein niin viimeeksi koulussa. Meillä on mahtava yleiskone, joka on jo todella todella vanha, mutta minulle niin rakas ystävä keittiössä, ettei ilman sitä voi elää.

Tässä esittelen teille Hesarista pongatun punaherukkapiiraan ohjeen. Tämä oli vaniljajäätelön kera oikein ihanaa. Makean ja happaman liitto! Yksi parhaista varmasti.

Pohjan tein näin: Vaahdotin margariinin ja sokerin yleiskoneella. Lisäsin kananmunan hyvin vatkaten, lisäsin jauho-leivinjauheseoksen. Laitoin taikinan lepäämään kylmään. Kylmällä vedellä kostutetuilla käsillä painelin piiraspohjan vuokaan :) Kylmä vesi toimii paremmin kuin jauhot, se on töissä opittu niksi ja minusta hyvä.

Okei, toimiihan tuo voin nyppiminen jauhoihin paremmin, jos taikina varsinkin on kaulittava, mutta en ole ikinä kaulinut kai piiraspohjia.


 

 

Ohje;

29.7. Helsingin Sanomat

Pohja:

    * 3 1/2 dl erikoisvehnäjauhoja

    * 1 tl leivinjauhetta

    * 1 dl sokeria

    * 150 g voita tai leivontamargariinia

    * 1 muna

Täyte:

    * 1 prk (2 1/2 dl) valmista vaniljakastiketta

    * 1/2 dl maitoa

    * 1 dl sokeria

    * 2 munaa

    * 5 dl punaherukoita

Muruseos:

    * 75 g voita tai leivontamargariinia

    * 3 dl kaurahiutaleita

    * 1 dl sokeria

Tarjoiluun:

    * vaniljakastiketta tai vaniljajäätelöä

 

Pane uuni kuumenemaan 200-asteiseksi.

Sekoita kuiva-aineet hyvin keskenään ja lisää kylmä rasva kuutioina. Nypi murumaiseksi seokseksi ja lisää lopuksi muna. Sekoita käsin nopeasti tasaiseksi.

Vuoraa teflonvuoka (23 x 33 senttiä) leivinpaperilla ja taputtele taikina tasaisesti vuoan pohjalle sekä vähän reunoillekin.

Sekoita vaniljakastike, maito, sokeri ja munat keskenään. Kaada seos taikinapohjalle ja lisää marjat tasaisesti päälle.

Nypi viileä rasva, kaurahiutaleet ja sokeri keskenään ja ripottele seos tasaisesti täytteelle.

Nosta vuoka ritilälle uunin alaosaan ja paista noin 40 minuuttia, kunnes piiraan pinta on kauniisti ruskistunut. Tarjoa lämpimän piiraan kanssa vaniljakastiketta tai sopivasti pehmentynyttä vaniljajäätelöä.


 

TULIAISIA NURMEKSESTA

Sain äidiltä tuliaisiksi Pohjois-Karjalan reissulta saippuan ja kynttilän, nämä olivat samalla myös nimpparilahja :)

Kynttilä tuoksuu villiruusulta ja saippua mansikalta, ihania ! :)



Lisäksi äiti osti reissultaan kauniin kulhon ja piirakkavuoan. Tässä kuvaa vielä niistäkin.

Ostihan iskäkin sitten uistimia, mutta kalajuttuja ehkä toisella kertaa ;)

SHOPPING

Koko kesän haaveiltuani, pääsin vihdoin Kirjapörssiin ostoksille. Haaveena siis saada uusia ihania leivontakirjoja. Shoppaillessa sitten tuli hankittua kaikkea ihanaa ja jotain jokseenkin turhaakin ;-)

Ruokasuosikit sarjaan tykästyin, kun voitin Kirsin keittiön arvonnassa Muffinit ja leivonnaiset -kirjan. Ihanan pieniäkin nämä ovat, ja katsokaa hintaa!! Vain 4,90€!! Jälkiruokakirjaa oli vain 1 ainut jäljellä, tottakai se lähti mukaani ;) Mies sitten ehdotti minulle tätä toista kirjaa (niin, kuvitelkaa, hän oli ihan mielellään mukana :D) 500 piirakkaa ja torttua -kirja oli ennen maksanut 26,50€, mutta nyt se oli enää 12,90€. Halvat ja hyvät ostokset<3.


Tämä kirja olikin sitten jo hieman kalliimpi (26,90€), mutta niin upea se oli sisällöltään, että minun oli aivan pakko saada se. Kirjassa on useiden maiden suosituimpia ja tunnetuinpia herkkuja.Tässä pieni lainaus suoraan takakannesta:

"Tässä ainutlaatuisessa reseptikokoelmassa on yli 50 leivontaohjetta, jotka edustavat 15 maan parhaimpia herkkuja suolaisista piiraista ja leivistä makeisiin kakkuihin ja pikkuleipiin. Pääpaino on euroopplaisissa leivonnaisissa, mutta mukana on suosikkeja kauempaakin, kuten Intiasta, Yhdysvalloista ja Marokosta."

Niin, ja kuvissa näkyy taustalla vielä tuo Iloleipureiden silikoninen leivonta-alusta, joka nyt VIHDOIN tähänkin talouteen löytyi matkanvarrelta :P

Jotain melko turhaakin ostin. 5,50 € maksoikin, kauhean kallis kahvi :D Mökkihöperö, mausteena toffee ja vanilliini. Käytetään tavallisen kahvin joukossa. Ihan kivan makuista tämä oli :)

SOMETHING BEAUTIFUL

Hyvää nimipäivää kaikki Heidit, tämän tytön lisäksi :P Nimppareiden kunniaksi kunnon söpöilypostaus^^

tane ja kiti kaikessa söpöydessään:

mummin ruusuja<3

kirsikoita suoraan puusta, ja tosi söpöt tikkaritkin vielä!


marengin pinta laineilee... :-)

karkkeja :P

BABIES

Herkkujakin on tehty, mutta päivittely vie nyt aikansa, koska meille on tullut uusia perheenjäseniä. Muutenkin aika menee nyt vauvojen kanssa, sitten on kesälomaa, mökkeilyä, kalastusta yms. =)


Saanko esitellä...

 

Kiti

ja...

Tane

Lämpöistä viikonloppua!

Mulla olisi ainakin miljoona kesäkuvaa jotka haluaisin näyttää teille x)

IHANAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE !


Tässä se nyt on, kesän ensimmäinen kuha, viimeinkin. En ole kerennyt virvelöimään, on ollut muita projekteja :P Kesällä täytyy olla aina monta rautaa tulessa samaan aikaan! Onneksi iskä hommasi veneeseen sähkömoottorin ja mieheni kanssa ostelimme uusia uistimiakin, viikonloppuna olen paljon vanhempien kotona ja mökillä ja aijon ehdottomasti mennä 1.) kalaan 2.) uimaan 3.) syödä hyvää ruokaa 4.) Leipoa ja / tai tehdä lettuja! (Joku meidän rapussa tekee juuri ja mulle tuli kauhea nälkä!)

Näitä olen muuten tehnyt iltaisin ;-)

Osa on jo viime vuodelta.

Utuinen juhannusaaton ilta, vettä tuli ja paljon! Onneksi ilma tyyntyi lopulta ja saimme vihdan tehtyä ja pääsimme saunaan ja uimaan. Makkarat paistuivat puusaunan kiukaalla:)


Juhannus ja saunavihta.

Vanhan kahvipannun uusi elämä mökin terassin pöydälllä, puutarhatontut rinnalla :)

Erään kuuman illan kuva :)


Kirsikkatomaatteja

Lupasin laittaa päivitystä tomaateista, tässä on :-) Taimet ovat kasvaneet ennätysajassa näin korkeiksi parvekkeella...


Muutama kirsikkatomaatti on jo kasvanut peukalonpään kokoiseksi...

Tästä kaikki alkoi talvella...

Hyvää Juhannusta!

Nämä kuvat ovat minun ottamiani, kuvauspaikkana vanhempieni kaunis piha. Päivityksiä on tulossa, illaksi menemme mm. mökille järven rannalle ja teemme hyvää ruokaa! ;) Näiden kukkien myötä haluan toivottaa...

...Hyvää Juhannusta kaikille! <3


Raparperiaika

Puuhaa on riittänyt vanhempien kotona, istutuksia, tomaattien hoitoa, aidan maalausta jne. Täytyypä upeista kirsikkatomaateistamme laittaa kuvia tännekin lähi päivinä! Ovat yli metrin pituisia ja alkamassa kukkimaan. Lisäksi kaikki illat ollaan maalattu aitaa, siispä päivitykset ovat kaikki jääneet. :)

Pariin kertaan olen tehnyt raparperipiirakkaa. Ensimmäinen versio oli ihan peruspiirakka ja tähän toiseen tuli mansikkaa ja raparperia, pohjassa oli runsaasti kanelia. Ohjeen löysin äidin Kotiruoka-kirjan välistä, näytti olevan jokin Hesarista leikattu vanha ja kulunut raparperi-liite. Ohje oli muffineja varten, mutta minä tein tällä kertaa ihan piirakkaa. Kovin mehevää ja kosteaa piirakasta tuli. Pohjan olisi voinut piirakkaan kyllä tehdä vaikka kaksinkertaisena. Ja piirakkaan kannattaa toki laittaa raparperia enemmän kuin 3 desiä, minä laitoin myös mansikkaa. Ohjeen tuosta vanhasta hesarista laitan tänne nyt ihan aitona, jos joku on kiinnostunut!

RAPARPERIMUFFINIT (tai piirakka)

3 munaa

2 dl sokeria

3 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl vanilliinisokeria

2 tl kanelia

1 prk kermaviiliä

100 g voita

3 dl raparperipaloja

Pinnalle tomusokeria

Leikkaa raparperi ohuiksi viipaleiksi. Kiehauta paloja muutama minuutti vesimäärässä. Valuta ja jäähdytä. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata voi. Yhdistä voi-kermaviiliseos munavaahtoon. Lisää kuivat aineet ja raparperipalat. Annostele taikina paperivuokiin. Paista 225 asteessa n. 10 minuuttia. Ripottele pinnalle jäähtyneenä tomusokeria.

Istutuksista vielä sen verran, että iskän kanssa laitettiin huhtikuussa Samettiruusun siemeniä kasvamaan, ne sitten koulittiin jogurttipurkkeihin, niin että purkkiin tuli 2-3 tainta. Purkkeja tuli 135. Samettikukat on istutettu maahan ja aikamoinen määrä niitä on! Kuvaa tulossa lähiaikoina, kunnes sateet menevät ohi.

Tässä vielä kuvassa tomaatti-fetamuffineja, joita tein jo aikaa sitten:

[Ohje on muuten suunnilleen sama kuin Pullahiirellä]

 

Viikonlopun tienoilla tulossa kuvaa mm. Kinkku-katkarapupizzasta ja Caipirinha-kakusta!!!:---)

Ruokagalluppi


Tällaisen gallupin löysin jostain ja päätin tehdä :) Tehkööt kaikki ken haluavat ja jaksavat!


* * *

Miten haluat munasi?

Mieluusti melko kypsänä, mutta en ole kovin ronkeli asian suhteen! Munaruoat ovat hyviä, menee melkein missä muodossa hyvänsä.

Kuinka nautit kahvisi/teesi?

Kahvini juon maidolla. Teehen laitan hunajaa, joskus aniharvoin saatan laittaa jopa maitoa.

Suosikkiaamiaisruokasi?

Pidän kaikesta! Puurot ovat ihan ykkösherkku. Murot käy, ihanat leivät hyvillä täytteillä, kahvi, tee, kaakao, hotelli-aamiainen.. Nam :P

Maapähkinävoi?

Suklaa-maapähkinävoi ainakin menee, mutta tuota ”oikeaa” maapähkinävoita en ole vielä maistanut.. En tiedä maistanko edes :P

Millaisen kastikkeen haluat salaatillesi?

Kevyt valkosipulikastike, tai itse tehty öljypohjainen kastike.

Colaa vai Pepsiä?

Cokis, mutta Pepsikin maistuu silloin tällöin. Nyt olen kyllä juonut kumpaakin erittäin vähän.

Laiskottaa, mitä teet?

Annan jonkun toisen tehdä ;D Jos kukaan ei jaksa tehdä ruokaa, niin sitten tosiaan pizzalle.

Laiskottaa todella, minkä pizzan tilaat?

Kana-ananas-feta :)

Tuntuisi vähän kokkailulta, mitä teet?

Kokeilen jotain uutta ihanaa reseptiä. Luultavasti myös leivon jonkin leivonnaisen.

Saatko jostain ruuasta huonoja muistoja?

Joistain kyllä, kaikkia ei viitsi jakaa julkisesti :D Mutta koulusta muistan, kuinka maksalaatikon teko järkytti, se haju oli jotain niin kamalaa. Sitten kun maksapihvejä piti tehdä, niin tämä tyttö oli yllättäen ”sairaana”. En vain siedä sisäelimiä.

Muistuttaako joku ruoka sinua jostakusta?

Siskonmakkarasopasta tulee mieleen mummoni.

Onko olemassa ruokaa josta kieltäytyisit?

Sisäelimiä, verta ym. en syö.

Mikä oli lapsena lempiruokasi?

Makaronilaatikko, lasagne, kalapuikot, perunamuusi ja kermaviilikastike.

Oliko sinulla lapsena ruokaa jota vihasit, mutta nyt rakastat?

Esim. sienet, sinappi, silli, pinaatti.. Voi olla muitakin. Ylipäätänsä voin todeta, että mitä enemmän olen ”kasvanut aikuisemmaksi” sitä kaikkiruokaisemmaksi olen tullut. Kokeilunhalua ja ennakkoluulottomampi on aikuinen kuin lapsi, ainakin ruoan suhteen :D

Lempihedelmäsi ja - vihanneksesi?

Riippuu vähän. Ehkä banaani tai appelsiini. Vihanneksista kurkku, herne, maissi ja tomaatti. Pidän kyllä edelleen kaikesta :P

Lempiroskaruokasi?

Kebabranskalaiset, pizza tai grillin porilainen tai makkaraperunat.

Lempivälipalasi?

Leivät,  murot, hedelmät/marjat, miniporkkanat.

Onko sinulla jotain outoja ruokatapoja?

Eipä oikeastaan, kai? Varmaan jonkun muun mielestä on :D Ehkä se on vähän outoa, että mitään varsinaisia ”ruoka-aikoja” en oikein noudata. Eli jos nälkä tulee yöllä kun valvotaan, niin saatan ruveta tekemään ruokaa :D Yritän syödä usein, mutta vähemmän.

Olet dieetillä. Millä ruualla täytät itsesi?

Vältän sokeria, syön terveellistä ja monipuolista ruokaa.

Lopetit dieettisi, mitä saisi olla?

Pala suklaakakkua!

Miten tulisena tilaat intialaisen/thaikkusi?

No en kyllä oikein harrasta thairuokaa tms, en ole ihan tulisen ystävä. Helposti tulisuus peittää mielestäni kaikki muut hyvät maut. Olen mieluummin mietojen makujen ystävä.

Saako olla jotain juotavaa?

Vadelma-kivennäisvettä, kiitos!

Punaista vai valkoista?

Ei kumpaakaan.

Lempijälkiruokasi?

Pannukakku, jäätelö, kakut, mansikat.

Täydellinen yömyssy?

Kermalikööri, mutta vain tilkka minulle!

Mikä on ensimmäinen leipomis- tai kokkailumuistosi?

Siitä on kuvakin :) Olin 4-vuotias ja leivoin äidin kanssa joulupipareita yltä päältä jauhoissa tuvan penkillä seisoen.

Kuka on vaikuttanut ruoanlaittoosi eniten?

Äitini, mutta olen aina rakastanut ruoanlaittoa ja käynyt ammattikoulun samalla linjalla.

Onko sinulla valokuvaa todisteeksi varhaisista kokkailuistasi?

Niitä löytyy paljonkin, olinhan erittäin innokas keittiössä jo hyvin pienenä. :D

Kärsitkö jonkinlaisesta ruoanlaiton pelosta, saako ajatuskin jonkin ruokalajin kokkailusta kämmenesi hikoamaan?

Ei, vaikka muita asioita helposti stressaankin, ruoanlaitto ja leipominen on rentouttava asia, joka ei stressaa tai ahdista. Kokeilen jatkuvasti jotain uutta, toisinaan onnistuu, mutta myös epäonnistumisia tulee, niistä en murehdi! Aina opin lisää kuitenkin.

Mikä on käytetyin tai eniten arvostamasi keittiövälineesi ja/tai suurin pettymyksesi mitä keittiövälineisiisi tulee?

Veitset ovat tärkein asia keittiössä. Minulta löytyy laadukas veitsisetti, jonka ostin koulua käydessä itselleni.

Nimeä jokin hauska tai outo ruokakombinaatio josta todella pidät?

Makaroni + valk.sip. salaatinkastike + ketsuppi, tai nuudelit + hampurilaismajoneesi. Lihapiirakka mieheni keksimillä erikoissalaisilla täytteillä.

Nimeä kolme syötävää tai ruokalajia, joita ilman et vain voi elää?

Vihannekset, jauheliha, pasta.

Mitä ruoanlaitostasi puuttuu?

Paljon, paljon tarvikkeita, joita saatan joskus ostaakin vielä. Lisää kokemusta tarvitsee tietenkin aina.